Juha Perälä uudesta tv-sarjastaan: ”Yleensä saan itse näpeille”


Tänään alkaa FOX-kanavalla norjalaisformaattiin perustuva Melkein MENSA -viihdeohjelma, jota juontaa Juha Perälä. Nopeatempoisessa hyvän tuulen showssa toisena vakiokasvona nähdään Eero Ritala

Melkein MENSA perustuu norjalaiseen hittiformaattiin Huskestue, joka on pyörinyt Norjan TV2:lla jo vuosia ja voittanut muun muassa maan parhaan viihdeohjelman Gullruten-palkinnon.

Juha-Perälä-melkein-mensa

Kussakin jaksossa käsittelyyn otetaan kaksi teemaa, joilla ei ole mitään yhteistä nimittäjää. Tässä ohjelmassa tyhmyydestä rankaistaan ja vastaamaan pääsee vasta suoritettuaan eriskummallisia tehtäviä.

Melkein MENSA:n haasteisiin tarttuvat julkkisvieraat. Joka viikko mukana on kolme uutta vierasta: kaksi heistä muodostaa yhden kilpailujoukkueen, ja kolmas vieras kilpailee Eero Ritalan parina. Perälä suosittelee katsojia varautumaan kaikkeen.

– Tämä ohjelma on melkoinen tietovisan, toimintakomedian ja talk shown risteytys. Tarjolla on sadetta ja sähköiskuja, noloja tilanteita ja vaaran tuntua. Yleensä saan itse näpeille, mutta onneksi olen kerrankin karttakepin toisessa päässä, opettajana, Perälä kertoo. 

Kauden avausjaksossa nähdään kisailemassa näyttelijät Niina Lahtinen ja Ulla Virtanen sekä juontaja Ile Uusivuori. Aihepiirinä on pallot ja musiikki. 

Juha-Perälä-melkein-mensa

Toisessa jaksossa puolestaan visailemassa ovat bloggaaja ja juontaja Veronica Verho, laulaja Benjamin Peltonen ja rokkari Archie Cruz. Jakson aihepiireinä ovat politiikka ja bodybuilding.

Melkein MENSA alkaa FOX-kanavalla tiistaina 18.8. klo 20.00.

Lähde ja kuvat: Fox

SUOSITUIMMAT

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Sanna Marin paljastaa tv-kameroille miten hän oikein jakselee – uusi ohjelma alkaa!

Olemme saaneet jo yökyläillä Maria Veitolan kanssa, kun lukuisat tunnetut suomalaiset ovat avanneet hänelle ovensa kuudesti Kultaisella Venlalla palkitussa Yökylässä Maria Veitola...

Noin 965 000 henkilöllä on liian pieni veroprosentti loppuvuodeksi – näin tuloraja lasketaan

Verohallinto arvioi, että verokortin tuloraja, ylittyy noin 965 000 henkilöllä, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin tammi–elokuussa. Mikäli tuloraja ylittyy,...

Julkkislääkäri Pippa Laukka kertoi tärkeästä asiasta yli 45-vuotiaille naisille: ”Faktat on karuja”

Urheilulääkäri ja Olet mitä syöt -ohjelman juontaja Pippa Laukka, 52, teki Instagram-tililleen postauksen, jossa rohkaisee naisia lähtemään salille. Ohjaajan palkkaaminenkaan ei ole...

Amin Asikainen äkkäsi moottoritiellä pelottavan näyn – pysähtyi välittömästi auttamaan!

Ex-nyrkkeilijä Amin Asikaisen, 46, kumppani Nadia Ammouri, 33, teki Facebook-tililleen maanantaina päivityksen, jossa kertoi rakkaansa hyvästä teosta: ”Tänään Amin...

Vau! Tältä Susanna Laine näytti 17 vuotta sitten Miss Suomi -kilpailussa – katso kuva

Susanna Laine, 41, osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2005 ja hänestä tuli toinen perintö­prinsessa. Laine julkaisi lauantaina Instagram-tililleen kuvan...

Seiska selvitti, mihin Paula Koivuniemi on kadonnut

Paula Koivuniemi, 75, on jo pitkään viettänyt hiljaiseloa. Innokkaimmat fanit toivoivat ikinuoren laulajan astuvan lavalle vaikkapa joulukonsertissa, mutta näin ei tapahtunut. Seiska...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje