Juha Tapio ja Mikael Gabriel julkaisivat yllättäen yhteissinglen – kuuntele täältä!


”Edes banaani ei oo enää banaania”

Juha Tapio ja Mikael Gabriel yhdistivät yllättäen voimansa julkaisemalla yhteisen singlen ”Kompassi”. Kappale kehottaa luottamaan omaan sydämeen kompassina. Kappaleen tunnelma on kesäisen kevyt, mutta antaa lyriikoillaan myös ajattelemisen aihetta, kuten molempien artistien tyyliin sopii. Kuuntele kappale yläpuolelta!

Mikael Gabrielin edellinen albumijulkaisu oli Elonmerkki viime vuodelta. Albumiraitaan tehty, Karim Sahebin ohjaama musiikkivideo ”Tokio” toi artistille Emma-palkinnon tänä vuonna. Miklun viimeisin singlejulkaisu oli isoksi Spotify-hitiksi tänä keväänä noussut ”Nallekarkit”, johon saatiin niin ikään Karim Sahebin käsialaa ollut Matrix-henkinen musiikkivideo. Kappaleella vieraili JVG. Kesällä Miklu keikkailee ympäri Suomea ja hänet nähdään mm. Justin Bieberin lämmittelijänä Kaisaniemessä 9.8.

Juha Tapio julkaisi edellisen albuminsa Pieniä taikoja vuonna 2019, jonka jälkeen hän jäi tauolle suoraan loppuunmyydyn Hartwall Arenan lavalta. Hän palasi tauolta syyskuussa 2021 uransa suurimmalla Spotify-hitillä ”Valitsisin sut” ja tänä keväänä hän julkaisi kantaaottavan ”Vaadin rauhaa” -singlen. Artisti on keikoilla läpi kesän: hänen keikkakesänsä huipentuu Ratinan Stadionilla, Tampereella lauantaina 6.8.

– Oli aikakin, että tuli tilaisuus tehdä jotain yhdessä! Mutta semmosta se on: tilaisuuksia tulee ja niihin haluaa tarttua, kun pitää sydäntä kompassina, kommentoivat artistit yhteisbiisiään.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje