”Kaikkien aikojen tarkin kuva ufosta” julkaistiin – ollut kadoksissa yli 30 vuotta


Skotlannissa vuonna 1990 kahden patikoijan ottama kuva tunnistamattomasta lentävästä esineestä eli ufosta on julkaistu.

Kuvassa näkyy ilmassa yli 30 metrin kokoinen timantin muotoinen esine, jonka vieressä on ilmeisesti Harrier-hävittäjä.

Kuva on ollut kadoksissa yleisöltä 32 vuoden ajan, ja nyt sitä säilytetään Sheffield Hallamin yliopistossa. Yliopiston apulaisprofessori David Clarke Twiittasi Mirrorin julkaisemasta kuvasta.

Patikoijat ottivat aluksista kuusi kuvaa Calvinen lähellä Skotlannissa, ja lähettivät ne Daily Record -lehdelle julkaistaviksi, mutta lehti kuitenkin luovutti ne Britannian puolustusministeriölle.

David Clarke sai lopulta selville, että viimeinen alkuperäinen jäljellä oleva kuva oli ollut koko tämän ajan nyt jo eläkkeellä olevan ilmavoimien tiedottajan Craig Lindsayn hallussa, koska kukaan ei tätä ennen ollut pyytänyt sitä häneltä.

Sheffield Hallamin yliopistossa uskotaan, että kuva on aito. Clarke puolestaan uskoo, että alus on ihmisten jossain salaisessa tukikohdassa tekemä häivealus, kuten ”Aurora”, jonka olemassaoloa Yhdysvaltojen viranomaiset eivät ole koskaan vahvistaneet. Hän ei myöskään sulje kokonaan pois taitavan huijauksen mahdollisuutta.

Alla Twiitattu kuva, jossa molemmat alukset näkyvät varsin selvästi.

Lähde: Mirror

Ylin kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje