Kala ei kestä hellettä! Näin säilytät ja kuljetat kalaa oikein


Helteet tuovat mukanaan haasteita myös elintarvikkeiden säilytykselle, varsinkin kalan. Etenkin kesäkuumalla täytyy kiinnittää huomiota siihen, miten kalaa kuljettaa kaupasta kotiin. Kala ei kestä helteisiä lämpötiloja.

Kala on herkkä elintarvike, joten kylmäketju on kaiken A ja O. Se tarkoittaa sitä, että kala pysyy kylmässä koko vedestä kauppaan kulkevan ketjun ajan. Jotta kala-ateria onnistuisi, ei ketju saa päättyä kauppaan, vaan sen tulee jatkua kotiin asti.

Jos sää on oikein tukala, hae kala ostoskoriin viimeisenä muiden ostosten jälkeen ja suuntaa vasta sitten kassalle. Mukaan kannattaa pakata kylmälaukku tai termokassi, johon kalan voi pakata kotimatkan ajaksi.

Muista, että yleensä kodin jääkaappi ei ole aivan tarpeeksi kylmä ollakseen täydellinen kalan säilyttämistä varten, eli älä säilytä kalaa jääkaapissakaan päiväkausia. Paras lämpötila kalan säilyttämiseen on lähellä sulavan jään lämpötilaa, mutta monet jääkaapit ovat tätä useamman asteen lämpimämpiä. Kala kannattaakin aina valmistaa viimeistään seuraavana päivänä ostohetkestä.

Aina pelkkä kylmälaukku ei riitä, ja silloin mukaan voi kalan lisäksi pakata kylmävaraajia. Jos edessä on pitkä ajomatka, kala kannattaa ostaa vasta perillä olevasta kaupasta.

Samat vinkit koskevat myös mökkilaiturilta kalastettua kalaa! Säilytä sekin kylmässä ennen valmistamista, jotta itse pyydystetty herkku ei mene pilalle ennen aikojaan.

Lähde: Pro Kala ry

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje