Kalervo Kummola paljasti syyn MM-finaalin oudolle jatkoerälle – ”Ei olla muuttamassa”


Suomi kärsi kirvelevän jatkoerätappion jääkiekon MM-kisoissa sunnuntai-iltana Latvian Riiassa pelatussa finaalissa.

Jatkoerän uudesta kolmella kolmea vastaan -pelitavasta sekä tuomareiden jäähyjen puhaltamattomuudesta nousi varsinkin Suomessa suuri poru.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen tunnusti tappion, mutta ihmetteli, miksei takaapäin poikittaisella mailalla tehdystä Hannes Björnisen runnomisesta päin laitaa tullut jäähyä, kun varsinaisella peliajalla täysin vastaavasta tilanteesta tuli 2+10 Kanadalle minuutin rangaistus. Sitä ennen jatkoerässä myös Anton Lundell oli kampattu suoraan maalin edessä.

Ilta-Sanomat kysyi IIHF:n varapuheenjohtajalta Kalervo Kummolalta, miksi MM-finaali ratkaistaan nyt tällaisella uudella pelitavalla.

– Siksi, että peli saadaan loppumaan jossain vaiheessa. Meillä on tv-yhtiöiden asettamat raamit ja rajallinen aika toisin kuin NHL:ssä, jossa voidaan pelata vaikka aamuun saakka. Meillä ei sellaista luksusta ei ole, Kummola vastasi Ilta-Sanomille.

Kummolan mukaan päätös oli tehty jo ennen edellisiä, toissa vuonna pelattuja MM-kisoja, jolloin sitä ei päästy näkemään, koska Suomi voitti Kanadan varsinaisella peliajalla.

– Tämä on helvetisti paljon parempi kuin rankkarikisa, vaikka peli muuttuukin oleellisesti, eikä se ole enää samanlaista jääkiekkoa. Asia on nyt näin, eikä sitä olla muuttamassa.

– Maali sattui nyt tulemaan Suomen päähän. Jos se olisi mennyt toisinpäin, oltaisiin todettu, että onpa loistava systeemi.

Viheltämättömien jäähyjen suhteen Kummola oli varovaisempi.

– En uskalla ottaa kantaa, kun katsoin peliä niin alhaalta pleksin takaa. Kyllähän poikien reaktioista oli pääteltävissä, että jotain olisi pitänyt tapahtua. Todennäköisesti ainakin yksi kanadalaisjäähy jäi nyt puhaltamatta.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Wikimedia Commons

SUOSITUIMMAT