Kelan etuusmaksut kasvoivat viime vuonna miljardi euroa! Näissä kolmessa kunnassa erittäin huono työttömyystilanne


Kela maksoi etuusmaksuja peräti miljardi euroa enemmän vuonna 2020 kuin vuonna 2019.

Kela tiedottaa, että sen etuusmenot kasvoivat vuonna 2020 miljardilla eurolla. Summa nousi 14,9 miljardista eurosta 15,9 miljardiin euroon koronaepidemian takia.

Menojen kasvu painottui entistä enemmän Etelä- ja Länsi-Suomeen, asukasta kohden laskettuna etuusmenot ovat edelleen suurimmat Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Etuusmenot kasvoivat eniten Taivassalossa (16,2 %) ja Kauniaisissa (14,2 %). Taivassalossa kasvu aiheutui erityisesti sairaanhoitokorvauksista ja vanhempainpäivärahoista, Kauniaisissa työttömyysturvasta. Suurista kunnista menot kasvoivat eniten Vantaalla (11,4 %), Helsingissä (11,3 %) ja Espoossa (10,7 %).

– Pienissä kunnissa määrällisesti vähäiset muutokset voivat olla suhteellisesti huomattavia, sanoo tilastoasiantuntija Sami Tuori Kelasta.

Työttömyysturvamaksut kasvoivat 20 prosenttia

Yksittäisistä etuuksista suurin kasvu oli vuonna 2020 työttömyysturvassa.

– Koko maassa työttömyysturvaa maksettiin viime vuoden aikana 395 miljoonaa euroa eli yli viidenneksen enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Menot sisältävät myös yrittäjien työmarkkinatuen, joka otettiin käyttöön koronakriisin takia keväällä 2020, Tuori kertoo.

Suhteellisesti eniten työttömyysturvan menot kasvoivat Korsnäsissä (86 %), Evijärvellä (80 %) ja Kittilässä (79 %). Euroissa mitattuna kasvu oli voimakkainta pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa sekä Tampereella, Turussa ja Oulussa.

– Syynä on ennen kaikkea koronaepidemia, joka lisäsi työttömyyttä. Myös perustoimeentulotuen ja yleisen asumistuen tarve kasvoi useimmissa kunnissa, Tuori sanoo.

Lähde: Kela

SUOSITUIMMAT