Kirsti Paakkasen perinne uudistettiin – koko päivän kestävä muotinäytös ympäri Helsinkiä

Perjantaina 20.5. juhlitaan nyt Helsingissä Marimekko-päivää – perinteinen Esplanadin näytös laajenee koko kaupungin tapahtumaksi.

Marimekko järjestää perinteisen Esplanadin muotinäytöksensä perjantaina 20.5. kahden vuoden koronapandemiasta johtuneen tauon jälkeen.

Tänä vuonna tapahtuma laajenee Esplanadin puistosta myös eri puolille Helsinkiä, kun Marimekko tuo yllätysesiintyjiä Helsingin kahviloihin ja ravintoloihin aina aamiaisesta auringonlaskuun. Kesänäytöksen pääesiintyjänä nähdään nouseva laulaja-lauluntekijä Lxandra.

Perinteikäs Esplanadin muotinäytös sai alkunsa vuonna 1992 vastapainona aikansa eksklusiivisille muotinäytöksille, jonne vain harvoilla ja valituilla oli pääsy. Marimekon legendaarinen silloinen omistaja ja toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen halusi tuoda rohkeat kuviot ja värit keskelle kaupunkia kaikkien nähtäviksi ja koettaviksi. Esplanadin näytös on alusta lähtien ollut yleisölle täysin avoin ja maksuton tilaisuus, viestien Marimekon demokraattista elämänfilosofiaa, joka pyrkii voimaannuttamaan ihmisiä olemaan onnellisia sellaisina, kuin he ovat.

– Esplanadin näytöksen perinne syntyi kolmekymmentä vuotta sitten, kun Kirsti Paakkanen keksi kutsua suuren yleisön nauttimaan Marimekon värikkäistä kuvioista ja juhlistamaan yhdessä kesän alkua Helsingin sydämeen. Tapahtumasta on vuosien mittaan tullut tärkeä osa Helsingin kaupunkikulttuuria, ja sen kunniaksi, että näytös on jälleen mahdollista järjestää fyysisesti, haluamme tuoda iloa ihmisille ympäri kotikaupunkiamme vielä laajemmin Marimekko-päivän merkeissä. Tuomalla Esplanadin näytöksen hengen eri puolille Helsinkiä pyrimme mahdollistamaan osallistumisen päivän rientoihin myös vähemmän ruuhkaisissa paikoissa ja heille, jotka eivät muista syistä pääse paikan päälle Esplanadille, kertoo Marimekon toimitusjohtaja, Tiina Alahuhta-Kasko.

Esplanadin näytös esittelee ensimmäistä Marimekon luovan johtajan Rebekka Bayn johdolla syntynyttä kesämallistoa. Marimekon kevään 2022 kampanja ilmentää urbaanien villikukkien kesyttämätöntä voimaa raivata tiensä kukoistukseen, vaikka asfaltin läpi. Villikukkien tavoin, tämän vuoden yllätysesiintyjät tuovat iloa mitä yllättävimpiin paikkoihin ympäri Helsinkiä.

– Esplanadin näytöksen järjestäminen kahden vuoden tauon jälkeen tuntuu erityisen merkitykselliseltä nyt, kun pääsemme vihdoin kokoontumaan yhteen. Odotamme innolla yhteisömme kohtaamista, ja kutsummekin kaikki lämpimästi tervetulleiksi avaamaan kesäkauden kanssamme, jatkaa Tiina Alahuhta-Kasko.

Marimekko-päivä järjestetään 20.5.2022.

Päivän ohjelma:

Aamiainen: klo 9.00–11.00, Way Bakery – paikalla esiintyjä
1. Näytös: klo 12.00–12.30, Esplanadin puisto – esiintymässä Lxandra
Lounas: klo 11.00–14.00, Harju 8 – paikalla esiintyjä
2. Näytös: klo 13.00–13.30, Esplanadin puisto – esiintymässä Lxandra
Myöhäinen lounas: klo 14.00–16.00, Ravintola Lasipalatsi – paikalla esiintyjä
3. Näytös: klo 16.00–16.30, Esplanadin puisto – esiintymässä Lxandra
After work: klo 16.00–18.00, Green Hippo Töölö – paikalla esiintyjä
4. Näytös: klo 18.00–18.30, Esplanadin puisto – esiintymässä Lxandra
Jatkot: klo 18.30 eteenpäin, Jackie – paikalla esiintyjä

Lisätiedot ja esiintyjälista: Marimekko

SUOSITUIMMAT

14 miljoonaa lotossa voittanut mies Sastamalasta: ”Olen pelännyt voittoa”

Lotossa oli lauantaina yksi täysosuma ja onnekas pelaaja kuittaa tililleen käsittämättömät 14 miljoonaa euroa. Veikkaus on tavoittanut seitsemän oikein ruksineen Sastamalassa asuvan...

Kirsi Ylijoki, 53, löysi 20v nuoremman miehen – katso yhteiskuva

Näyttelijä Kirsi Ylijoki juhli viime viikolla 53-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän julkaisi juhlan kunniaksi Instagramissa useita kuvia ja paljasti samalla löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden.

Piritta Hagmanin viime viikolla paljastettu suhde on jo ohi

Kerroimme perjantaina Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Piritta Hagman on löytänyt rinnalleen uuden miesystävän. Kyseessä oli hevosalalla tunnettu miljonäärimies. Piritan...

Seiska: Suomalaisjulkkiksen ja miljonäärin avioliitto kesti 4kk – nyt suhde Piritta Hagmaniin!

Tuoreen Seiskan kannessa komeilee paljastus Piritta Hagmanin uudesta suhteesta. Kaunotar on lehden tietojen mukaan rakastunut hevosurheilun saralla hyvin tunnettuun miljonäärimieheen.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Apinarokkotartunta havaittu Pohjois-Karjalassa asuvalla henkilöllä

Siun Sote tiedottaa, että Pohjois-Karjalassa on todettu ensimmäinen apinarokkotartunta. Sairastunut henkilö on työikäinen ja hän on kotihoidossa. Tartuntaa ei...

Tältä näyttää Diandran sisko – harvinaiset yhteiskuvat

Vuoden 2012 Idols-voittaja Diandra Flores, 27, julkaisi Instagramissa harvinaisia yhteiskuvia pikkusiskonsa Deirdren syntymäpäivän kunniaksi. – Hyvää syntymäpäivää @deirdreaurelia 🥳💚!! En pysty sanoin kuvailee mitä...

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Kaupan kassalta kuului erikoista huutelua – syy saa hymyn huulille

Maarika on kertonut Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmässä muutaman vuoden takaisesta sympaattisesta mokastaan. Tuohon aikaan kauppojen itsepalvelukassat olivat uusinta uutta. Maarika...

Milloin pitää hakeutua päivystykseen ja milloin terveysasemalle?

Rintaa puristaa. Uistin roikkuu korvasta. Puukko osui sormeen. Kuume kaatoi sänkyyn. Oksennus lentää eikä mikään pysy sisällä. Lonkkaan koskee ja kävely on...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje