Kokkisota-tähti Tommi Tuominen järkyttävässä tilanteessa – joutui seuraamaan koiransa kuolinkamppailua vierestä


Kokkisota-ohjelmasta tuttu Tommi Tuominen on kertonut Instagramissa traagisesta menetyksestään. Hänen rakas Pati-koiransa menehtyi alkuviikosta syötyään rotanmyrkkyä. Tuominen ei ollut asiaa huomannut, vaan karmea tilanne oli selvinnyt Patin saatua erikoisia oireita. Ensin koiran jalka oli turvonnut. Seuraavaksi turvotus oli levinnyt vatsan alueelle.

Vaikka Tuominen oli vienyt Patin heti eläinlääkäriin, koiraa ei ehditty auttaa ajoissa. Lääkäri oli alkanut epäillä käärmeen puremaa tai muuta myrkytystä. Tuossa vaiheessa Tuominen oli tajunnut, että heidän taloyhtinsä pihaan oli laitettu jyrsijätorjuntalaatikoita.

Hän oli lähtenyt kuljettamaan Patia päivystyksestä tehohoitoon Vantaalle. Tuomisen kuvailu matkanteosta on järkyttävää luettavaa.

– Hänen vatsansa ihosta tihkui verta, samoin kynsien. Silmät olivat myös veriset.

Yöllä koira oli kuollut sisäiseen verenvuotoon. Myös perheen toisen koiran veriarvoista oli löytynyt viitteitä myrkytyksestä. Kaikeksi onneksi se ehti hoitoon ajoissa ja ennusteet ovat hyvät.

Tuomisen koko koskettava kirjoitus alla.

SUOSITUIMMAT