Korona-aikaan jokaisen taloyhtiössä asuvan tulisi varmistaa nämä asiat


Vietämme poikkeusolosuhteissa ennätyksellisen paljon aikaa kodeissamme, joten juuri nyt kodin ja taloyhtiön paloturvallisuuden varmistaminen on entistäkin tärkeämpää. Tilastojen mukaan esimerkiksi yli 60 % taloyhtiöiden palovaroittimista on huoltamatta.

Kodin pitää olla turvallinen paikka, vaikka elämme epävarmuuden aikaa

Palovaroitin lienee tutuin paloturvallisuutta edistävistä seikoista. Jokaisen kannattaakin tarkastaa aluksi oman kodin palovaroittimen toiminta. Monelle voi tulla myös yllätyksenä, että taloyhtiöllä on olemassa erillinen pelastussuunnitelma, johon myös asukkaidenkin on tärkeä tutustua.

Pelastussuunnitelma on lakisääteinen suunnitelma, josta löytyy muun muassa mallit, miten omassa taloyhtiössä ehkäistään ennalta tulipalojen syttymistä ja muita onnettomuustilanteita.

– Juuri nyt vietämme kodeissamme ison osan ajastamme. Työskennellen, opiskellen ja rentoutuen. Kannustankin jokaista suomalaista varmistamaan kotinsa turvallisuuden jo tänään, taloyhtiöiden ja yrityskiinteistöjen pelastusturvallisuutta hoitavan Safetum Oy:n toimitusjohtaja Teemu Kajava toteaa.

Näin taloyhtiön asukas voi huolehtia oman kodin paloturvallisuudesta

  1. Arvioi kotisi paloturvallisuusriskit
  2. Tarkista kotisi palovaroittimien toiminta
  3. Tutustu taloyhtiön pelastussuunnitelmaan
  4. Suunnittele poistumisreitit ja poistuminen tulipalotilanteessa

Taloyhtiön hallitus on vastuussa ajantasaisesta pelastussuunnitelmasta

Safetumin Pelastusturvallisuuden vuositilaston mukaan kahdella kolmesta kiinteistöstä pelastussuunnitelma ei ole ajan tasalla. Tilastot perustuvat Safetumin tekemiin pelastusturvallisuuden riskitarkastuksiin lähes 4 000 asuin- ja toimistokiinteistöissä.

Safetumin turvallisuusasiantuntija Jeremi Teukku hoitaa kiinteistöjen pandemiavarautumisen ja pelastussuunnittelun käytännön tehtäviä kentällä päivittäin. Teukku kiteyttää ohjeen taloyhtiöille seuraavasti:

– Tärkein neuvoni on varsin yksinkertainen; nyt on tärkeätä sopeutua jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen ja toteuttaa rohkeasti pelastussuunnitelman toimintaohjeita ja toimintamalleja. Hyvin laadittu ja aktiivisesti ylläpidetty pelastussuunnitelma antaa toimintaohjeet ja -mallit kiinteistöjen turvallisuuden varmistamiseen poikkeusaikana.

Nämä asiat taloyhtiön hallituksen tulisi varmistaa

  1. Taloyhtiön pelastussuunnitelman tulee olla ajan tasalla
  2. Taloyhtiön paloturvallisuuslaitteiden tulee olla huollettu säännönmukaisesti
  3. Taloyhtiön pelastussuunnitelma tulee olla tiedotettu asukkaille

Lähde ja kuva: Safetum

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT