Koronalääkkeen epäillään aiheuttaneen yli 10 itsemurhaa Venäjällä


Venäjällä ja Ukrainassa on tapahtunut jo ainakin 14 itsemurhaa, joiden lääkärit ja asiantuntijat epäilevät liittyvän koronalääkitykseen. Kaikissa tapauksissa henkilö on hypännyt korkeasta rakennuksesta. Syyksi epäillään lääkkeen aiheuttamia neuropsykiatrisia oireita.

Lääkärien mukaan menehtyneillä henkilöillä ei ollut ollut aiemmin diagnosoituja mielenterveyshäiriöitä. Viimeisin suru-uutinen kuultiin, kun sotasankari Valeri Severinov, 101, hyppäsi alas Moskovassa sijaitsevasta kerrostalosta. Hän oli jo parantunut koronasta ja kotiutunut sairaalasta.

Keväällä uutisoitiin, että kolme koronapotilaita hoitanutta venäläislääkäriä oli hypännyt ulos ikkunasta. Kaksi heistä menehtyi ja silloisen tiedon mukaan yksi loukkaantui vakavasti. Osa lääkäreistä oli itse saanut koronatartunnan.

Lähde: Daily Mail.

SUOSITUIMMAT