Koululuokka sai rokotevastaisen Wilma-viestin – rehtori: ”Onhan tämä todella ikävä asia”


Satakunnan Kansa uutisoi eilen, että Kokemäen yhteiskoulussa ainakin yhden luokan oppilaat ja huoltajat ovat saaneet Wilma-verkkopalvelun kautta koronarokotevastaisen viestin.

Yhteiskoulussa opiskelevat kaikki Kokemäen kaupungin 7.–9.-luokkalaiset ja osa 6.-luokkalaisista. Koulussa on noin 300 oppilasta.

SK:n mukaan viestissä oli rokotevastaisia linkkejä ja siinä kehotettiin huomioimaan rokotteiden vaaroja. Viestin lähettäjä kuuluu koulun henkilökuntaan, mutta rehtori Timo Niinisalo ei ole halunnut kertoa, onko kyseessä opettaja.

Niinisalon mukaan kyseessä on yksittäisen henkilön mielipide, joka ei vastaa koulun linjaa.

Viesti on Niinisalon mukaan herättänyt ihmetystä sen saajien keskuudessa ja hän on lähettänyt asiasta heille oikaisuviestin.

– Kyllähän tämä on yleistä linjaa vastaan ja uhka tietyllä tavalla myös terveydelle. Onhan tämä todella ikävä asia, hän totesi SK:lle.

Niinisalon mukaan koulun henkilökunnassa ei ole aiemmin ilmennyt rokotevastaisuutta, ja että kyseisen henkilön jatkosta koulussa on keskusteltu. Hän totesi Ilta-Sanomille, että uskoo henkilön tekevän asiasta omat ratkaisunsa.

Lähteet: Satakunnan Kansa, Ilta-Sanomat

Kuvituskuva: Pexels

SUOSITUIMMAT

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Amin Asikainen äkkäsi moottoritiellä pelottavan näyn – pysähtyi välittömästi auttamaan!

Ex-nyrkkeilijä Amin Asikaisen, 46, kumppani Nadia Ammouri, 33, teki Facebook-tililleen maanantaina päivityksen, jossa kertoi rakkaansa hyvästä teosta: ”Tänään Amin...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Sanna Marin paljastaa tv-kameroille miten hän oikein jakselee – uusi ohjelma alkaa!

Olemme saaneet jo yökyläillä Maria Veitolan kanssa, kun lukuisat tunnetut suomalaiset ovat avanneet hänelle ovensa kuudesti Kultaisella Venlalla palkitussa Yökylässä Maria Veitola...

Noin 965 000 henkilöllä on liian pieni veroprosentti loppuvuodeksi – näin tuloraja lasketaan

Verohallinto arvioi, että verokortin tuloraja, ylittyy noin 965 000 henkilöllä, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin tammi–elokuussa. Mikäli tuloraja ylittyy,...

Julkkislääkäri Pippa Laukka kertoi tärkeästä asiasta yli 45-vuotiaille naisille: ”Faktat on karuja”

Urheilulääkäri ja Olet mitä syöt -ohjelman juontaja Pippa Laukka, 52, teki Instagram-tililleen postauksen, jossa rohkaisee naisia lähtemään salille. Ohjaajan palkkaaminenkaan ei ole...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje