Sampo Kaulanen ketogeenisestä ruokavaliostaan: ”Olo aivan kaamea”


Äkäslompolossa K-Market Jounin Kauppaa pyörittävä ja monista television realityohjelmista tuttu Sampo Kaulanen päätti kokeilla ketogeenistä ruokavaliota.

Kyseessä on vähähiilihydraattisen ruokavalion muoto, jonka avulla pyritään saamaan elimistö ketoosiin, jonka uskotaan auttavan muun muassa painonhallinnassa.

Kaulanen kertoo kokemuksistaan Facebookissa neljän vuorokauden ketogeenisen ruokavalion. Hän tilittää, että hänen olonsa on ollut ”aivan kaamea”. Hän myös kuulemma haisee Minttu-vaimon mielestä ”aivan kalmalta”. Nukahtamisvaikeuksia ja iho-ongelmiakin miehelle on ilmaantunut, mutta hän ei aio silti vielä luovuttaa.

Alla koko päivitys.

Olen kuullu ku ketogeenistä ruokavaliota kehutaan suu vaahosta pursuten. Sama laulu pätkäpaastosta. 😅

4vrk takana 20h paastoväleillä ja hiilarit minimissä!

Tulokset tähän mennessä:

-olo aivan kaamea. Ei jaksa mitään, oksettaa ja muutenki vetämätön olo.
-vaimo sano aamulla et haisen aivan kalmalta ja suusta pääsee samaa hajua mitä peräpukamista.
-uni ei ole meinannu tulla pariin yöhön. Unen laatu on ollu silti ookoo!
-silmäpussit roikkuu polvissa ja ihonpinta semmosessa keveessä soijjassa.

No, entäs posi puolet?!

+vähän lähteny painoa

Mut emmä vielä luovuta 🤪

Kuva: instagram

SUOSITUIMMAT