Kristiina Komulainen kieltäytyi poliisilaitoksen työtarjouksesta – lopettaa uransa poliisina


Nelikymppisenä uraansa juontohommista ja media-alalta poliisiksi vaihtanut Kristiina Komulainen, 43, ja alkoi työskennellä kunniaväkivaltarikosten parissa. Yllä olevalla videolla Komulainen juhlii vuonna 2015 johtamansa Loop-radiokanavan vuoden valtakunnallinen radio -palkintoa.

Viime lauantaina Komulainen yllätti ilmoittamalla sosiaalisessa mediassa, että päättää uransa poliisina.

– On aika jatkaa matkaa ja leventää jälleen uraa. Kohdallani työ tässä muodossa poliisiorganisaation sisällä jää kevään aikana taakse, Komulainen kertoo Facebookissa ja Instagramissa.

Komulainen sanoo kieltäytyneensä poliisilaitoksen työtarjouksesta.

– Olen oppinut tuntemaan, kun aikaikkuna siirtyä eteenpäin on auki ja se on nyt. Vaikka tarjolla Poliisissa oli upea asiantuntijan rooli vakituisessa virassa, niin intuitio ohjaa nyt tähän suuntaan.

Komulainen kertoo haluavansa valjastaa uudella tavalla käyttöön kerryttämäänsä monipuolista kokemusta eri aloilta.

– Viime vuodet poliisiopintojen parissa ja etenkin edelliset kaksi vuotta vanhemman ja nuoremman konstaapelin virassa antoivat enemmän kuin uskalsin unelmoida. Olen esimerkiksi saanut tehdä ennalta estävää työtä monikulttuurisesti kunniaan liittyvän väkivallan parissa sovitellen, tutustua poliisin tutkinnassa rikosprosessin sokkeloihin, oppia puolisotilaallisessa organisaatiossa tilannejohtamista maan kovimmilta, ollut mukana neuvottelemassa mielenosoituksissa ja seurannut miten radikalisoitumista ehkäistään sekä uhkaa arvioidaan. Olen nähnyt kentällä sen, mitä suuri osa siviileistä ei arjessaan koskaan kohtaa sekä saanut sukeltaa sinne kaikista syvimpään päätyyn, kun se kaikista lopullisin on päivittäin läsnä. Kaikesta tästä huolimatta tai enemmänkin siitä syystä ymmärrän ihmisyyden ja yhteiskunnan kerroksia paremmin kuin koskaan ja kohtaan ihmiset ihmisenä teoista huolimatta. Kyse on paljolti siitä hiljaisesta tiedosta, mitä rahalla tai kirjoista ei saa.

Komulainen aikoo tehdä jatkossa erilaisia projekteja ja toivoo olevansa mukana tekemässä rauhanomaisempaa maailmaa.

Lue myös: Kristiina Komulainen, 43, ei enää peittele harmaantumistaan, joka alkoi jo 25-vuotiaana: ”Kyllä, mun hiuksissa on mun oma väri”

Alla Komulaisen Instagram-julkaisu.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje