Kuvalinkki ei herkille: Naapurin koira raateli 10-vuotiaan tytön, kamalat pelot jäivät!


10-vuotiaan tytön äiti on kertonut perheen tragediasta. Elämä koki kovan kolauksen muutamia aikoja sitten, kun tytär meni leikkimään kaverinsa luo tavanomaiseen tapaansa. Ystävä asui perheen naapurissa viereisellä kadulla.

Kotiin jäänyt äiti tiesi tuttavaperheen hankkineen uuden koiran. Hänellä ei kuitenkaan käynyt pienessä mielessäkään, että asiasta pitäisi olla jotenkin huolissaan.

Naapurin lapsi oli ottanut innoissaan uuden lemmikin mukaan pihalle. Koira oli kytkettynä, mutta pitbull syöksyi saman vierailijan kimppuun tämän tullessa pihaan. Pitbull tarttui raivon vallassa hampaillaan tytön päähän.

Tytön raadeltu päänahka oli järkyttävää katsottavaa. Pisin haava oli 20 sentin repeytymä. Koira lopetettiin. Tytölle jouduttiin tekemään verensiirto, ja haavojen umpeuduttuakin vaivasi pitkään pään- ja hermosärky.

-Kaikkein rankinta on ollut kuitenkin henkiset vammat, äiti kertoo jutussa – lue juttu ja katso kuvat TÄÄLTÄ.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Poliisi etsii 57v naista – kaikki havainnot hätänumeroon 112!

EDIT 28.5.2023: Nainen on löytynyt hengissä. Poliisi kiittää kansalaisia avusta. Kadonneen kuva poistettu. Poliisi etsii tänään 27. toukokuuta kadonnutta...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje