Kyberrikollisuutta vastaan voi ottaa erillisen vakuutuksen – nämä asiat se korvaa


Kukapa ei olisi nykyisin yhä enemmän huolissaan hakkereista ja kyberrikollisuudesta. Myös yritysten kyberriskit ovat kasvava tulevaisuuden uhka liiketoiminnalle lähes alalla kuin alalla. Perinteinen yritysvakuutus kattaa entistä harvemmin kybervahingot – siksi tarvitaan erillinen kybervakuutus.

Vakuutusmeklariyhtiö Söderberg & Partnersin asiantuntijan Simo Hannulan mukaan digitalisaatio luo uusia riskejä, jotka koskevat lähes jokaista toimialaa.

– Vakuutusyhtiöiden toimintatapa tuntuu olevan, että kyberaltistuminen suljetaan yhä useammin pois perinteisistä vakuutuksista, Hannula toteaa.

Yrityksissä ollaan huolissaan tietoturva-altistumisesta sekä sen aiheuttamasta toiminnan keskeytymisestä.

– Tietoverkkohyökkäykset ovat nopeasti kasvava ongelma, ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti. PwC:n globaalin toimitusjohtajatutkimuksen mukaan jopa 47 % suomalaisista toimitusjohtajista kokee tietoturvauhat yhtenä merkittävimmistä liiketoiminnan uhkista, Hannula sanoo.

Kyberrikolliset käsittelevät yhä suurempia määriä rahaa ja ovat usein innovatiivisia ja hienostuneita. He käyttävät paljon aikaa ja resursseja kriittisten sekä arkaluontoisten tietojen tunnistamiseen ja varastamiseen. Sen jälkeen tulevat lunnasvaatimukset.

Koronapandemian myötä etätyö on lisääntynyt paljon, mikä tuo mukanaan uusia turvallisuusuhkia. Etätyöläisten käyttämät yhteydet eivät aina ole yhtä suojattuja kuin toimitiloissa käytössä olevat.

– Hakkerointi aiheuttaa usein keskeytyksen liiketoimintaan tai tarpeen rakentaa IT-ympäristöjä uudelleen. Seurauksista riippumatta tietoturvavahingot ovat lähes aina kalliita. Järjestelmien, puhdistusten ja lunnasvaatimusten sijaan eniten kustannuksia aiheuttaa usein toiminnan keskeytyminen ja häiriintyminen. Myös mainehaitat saattavat olla melkoisia, Hannula sanoo.

– Sellaista yritystä ei olekaan, joka ei käyttäisi nykyisin jotain tietoverkkoa. Lisäksi useimmat säilyttävät myös arkaluontoisia tietoja, vähintäänkin asiakkaidensa yhteystietoja, hän jatkaa.

Mitä kybervakuutus korvaa?

Kybervakuutus korvaa mm. haittaohjelmien ja palvelunestohyökkäysten aiheuttamia kustannuksia, joita voivat olla esimerkiksi:

  • Kriisinhallinta. Esim. maineenpalautuskustannukset, ensivastepalveluiden kulut tai ulkopuolisen vahingon selvittäjän kustannukset.
  • Vahingot itse yritykselle. Esim. tiedostojen, järjestelmien ja verkkojen palautuskustannukset, toiminnan keskeytymisestä tai häiriintymisestä aiheutuneet kulut.
  • Vahingot kolmansille osapuolille. Esim. henkilötietovuodosta aiheutuvat ilmoittamiskustannukset.

Kybervakuutusten keskeisimpiin etuihin kuuluu se, että turvan avulla pystyt reagoimaan nopeasti ja käyttämään heti asiantuntija-apua. Useimpiin kybervakuutuksiin sisältyy vuorokauden ympäri palveleva tukipalvelu, josta saa nopeasti apua esimerkiksi IT-, laki- ja PR-asioissa. Nopeasti saatu asiantuntija-apu auttaa yleensä estämään lisävahinkoja tehokkaasti.

SUOSITUIMMAT

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Iivo Niskanen julkaisi kuvia poikansa ristiäisistä – seuraajat ihastuivat näkemäänsä

Joulukuun alussa maastohiihtotähti Iivo Niskanen, 31, ja hänen puolisonsa Saana, 29, saivat pojan. Eilen Iivo julkaisi sometilillään tammikuulta kuvamateriaalia ja mukana...

Katja keksi, miten sähkölämmityksen kulut saa lähes nollaan

Facebookissa on jälleen käyty keskustelua sähkön säästämiseen liittyen. Linjoille on ilmestynyt myös Katja-niminen nainen. Hän kertoo keksineensä oivan keinon...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje