Kylie Minoguelta striimikeikka lauantaina


Supertähti Kylie Minogue julkaisee perjantaina 6. marraskuuta uuden Disco-albumin ja heittää sen kunniaksi Infinite Disco -nimisen striimikeikan lauantaina 7. 11. Kuvitteellisesa virtuaalisessa ympäristössä tapahtuvan esityksen aikana kuullaan mm. kappaleita uudelta albumilta, jota on ollut tuottamassa suomalainen Teemu Brunila.

Popin kuningatar heittää lauantaina 7. marraskuuta Infinite Disco -nimisen striimikeikan. Maailmanlaajuisesti saatavilla olevan konsertin aikana kuullaan Kylien perjantaina julkaistavan Disco-albumin kappaleita sekä vanhempia Kylie-klassikoita, jotka Kylien kanssa pitkään töitä tehneet Biff Stannard ja Steve Andersson ovat uudelleen sovittaneet tätä konserttia varten. 

Infinite Disco -konsertin ohjaavat Kate Moross ja Rob Sinclair ja sen kuvitteellisen visuaalisen maailman ovat suunnitelleet Studio Morossin luova tiimi sekä Sinclair/Wilkinson yhdessä Kylien kanssa. Koreografian on luonut Kylien pitkäaikainen yhteistyökumppani Ashley Wallen.

Esityksen liput ovat myynnissä täällä. Striimiin on saatavana lippuja neljälle eri aikavyöhykkeelle sovitettuna, Euroopalle suunnattu striimi alkaa klo 22.00 Suomen aikaa. 

Kylien Disco-albumi julkaistaan perjantaina 6.11.2020. Levyä on ollut tuottamassa suomalainen Teemu Brunila, jonka kädenjälkeä kuullaan myös muutaman kappaleen säveltäjänä. Levyn viimeisimpänä singlenä on julkaistu ”Magic” -niminen kappale. Katso ”Magic”-kappaleen video alta tai kuuntele biisi täällä.

Yli 80 miljoonaa albumia urallaan myyneen Kylie Minoguen edellinen albumi Golden julkaistiin vuonna 2018. Levy sijoittui listakärkeen sekä Englannissa että Australiassa. Kaiken kaikkiaan australialaisen popkuningattaren singlet ovat viettäneet yli 300 viikkoa Englannin Top 40 -singlelistalla. Myyntimenestyksen lisäksi Kylie on palkittu lukuisilla palkinnoilla, mm. kolmella Brit Awardsilla, kahdella MTV Music Awardsilla sekä Grammyllä.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje