Lahden kaupunki lomauttaa lähes puolet työntekijöistään


Lomautukset koskevat aluksi enintään 1 500 työntekijää.

Lahden kaupunki on päättänyt aloittaa lomautukset koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen johdosta. Työn tilapäiseen vähentymiseen perustuvat lomautukset koskevat aluksi enintään 1 500 työntekijää. Lahden kaupungilla on kaikkiaan 3 600 työntekijää.

Valtioneuvoston ja muiden viranomaisten tekemien päätösten ja linjausten perusteella on suljettu monia kaupungin toimintoja ja palveluja, joissa työskentelee vakinaisesti noin 480 henkilöä. Lisäksi poikkeustilanteella on merkittävä vaikutus palvelutarpeeseen erityisesti varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksen koulunkäynnin tuessa. Näissä palveluissa työskentelee vakinaisesti noin 1 000 henkilöä. Tilanteen pitkittyessä työ vähenee myös asiantuntija- ja hallintotehtävissä.

– Pyrimme minimoimaan lomautusten vaikutukset sopimalla vuosilomien ja vapaiden käyttämisestä. Tarjoamme mahdollisuuksien mukaan myös tilapäistöitä kaupungin muista yksiköistä. Arvioimme lomautusten tarpeen uudelleen, jos rajoitukset muuttuvat, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Yhteistoimintaneuvottelut on käyty henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa 8.4.- 22.4.2020. Neuvottelut päättyivät yksimielisinä. Lomautukset koskevat henkilöitä, joiden työ on vähentynyt tilapäisesti eikä heille ole löytynyt korvaavaa työtä kaupungin tehtävistä.

Lomautukset alkavat aikaisintaan toukokuun lopussa ilmoitusajan päättyessä ja niiden tarvetta arvioidaan jatkuvasti työtilanteen perusteella. Syyskuun loppuun mennessä toteutettavien lomautusten pituus vaihtelee, enimmillään ne kestävät 90 päivää.

Kuva: Wikimedia Commons

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje