Päihteet saivat naisen nenän romahtamaan – hurja kuvalinkki ei herkille


Kokaiini tunnetusti voi aiheuttaa nenälle vaurioita. Nyt aiheesta kirjoittaa suomalainen terveyssivusto, joka kertoo, että kokaiinin käyttö on lisääntynyt erityisesti eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa THL:n jätevesitutkimusten tulosten perusteella. Vuodesta 2012 vuoteen 2017 kokaiinin käyttö on moninkertaistunut. Uusia tutkimuksia tehdään tänä vuonna.

”Kokkeli” ei siis enää ole mikään jetset-huume. Monien psyykkisten ja fyysisten ongelmien lisäksi kokaiini nenän kautta käytettynä voi aiheuttaa nenän väliseinän puhkeamisen.

Nenä voi ikään kuin romahtaa kasaan. Kitalakeen voi syntyä myös reikä. Nämä johtuvat siitä, että ”snorklaus” aiheuttaa kudoksissa veren- ja hapenpuutetta ja tulehdusta sekä solukuolemaa.

Katso kokaiinia käyttäneen naisen nenästä kuva TÄSTÄ – varoitus, ei herkille.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT