Lähes puolen miljoonan suomalaisen täytyy tarkistaa esitäytetty veroilmoitus viimeistään huomenna


Verohallinto muistuttaa pienyrittäjien esitäytetyistä veroilmoituksista, joiden tarkistamisen määräaika on 1.4.

Toiminimiyrittäjien, maatalouden harjoittajien ja heidän puolisoidensa pitää tarkistaa ja täydentää esitäytetty veroilmoitus henkilökohtaisista tuloista viimeistään 1. huhtikuuta mennessä. Yhteensä heitä on 450 000.

Tarvittaessa veroilmoitukselle pitää täydentää ne tulot ja vähennykset, joita Verohallinto ei ole automaattisesti täyttänyt ilmoitukseen.

Helpoimmin esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen ja täydentäminen onnistuu OmaVerossa.

– Kannattaa tarkistaa, onko oikeutettu työhuonevähennykseen esimerkiksi etätyöskentelyn vuoksi ja ilmoittaa muutkin mahdolliset verovähennykset, kuten kotitalousvähennys ja matkakulut. Matkakulut ilmoitetaan vain, jos ne ylittävät omavastuuosuuden 750 euroa, muistuttaa johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen Verohallinnosta.

– Jos on lisäksi saanut esimerkiksi vuokratuloa tai käynyt kauppaa kryptovaluutoilla, tiedot tuloista pitää lisätä veroilmoitukseen, Hakkarainen jatkaa.

1. huhtikuuta on myös metsätalouden veroilmoituksen määräpäivä niille metsänomistajille, jotka harjoittavat maataloutta tai elinkeinotoimintaa. Ulkomailla pysyvästi asuvien metsänomistajien pitää tehdä metsätalouden veroilmoitus 24.5. mennessä.

Lähde ja kuva: Verohallinto

SUOSITUIMMAT