Lapualaisen Rasmus Takaluoman kuolinsyy varmistui – äiti ei usko sitä!


Poliisi kertoo saaneensa valmiiksi Etelä-Pohjanmaan Kauhavalta syyskuussa 2023 löytyneen Rasmus Takaluoman, 16, kuolemaan liittyvän selvityksen.

Poliisi kertoo, että se ei epäile asiaan liittyvän rikosta. Takaluoma ilmoitettiin kadonneeksi Etelä-Pohjanmaan Lapualla marraskuussa 2022. Hän oli kateissa 10 kuukautta, ja ohikulkija löysi hänet Lapuanjoen varrelta.

Poliisi toteaa, ettei se tiedota asiasta enempää.

Poliisi ei voi kertoa asiasta enempää. Rasmuksen äiti Marika Tuominiemi on kuitenkin avannut asiaa julkisuuteen tuoreeltaan. Hän on kertonut Ilta-Sanomille, että poliisi epäilee Rasmuksen kuolleen tapaturmaisesti.

Äidin mukaan poliisi uskoo, että Rasmus kuoli pudottuaan Lapuanjokeen 12. marraskuuta 2022 lähellä Lapuan keskustaa sijaitsevaa Laurilan siltaa.

– Mitään ei ole koskaan suljettu täysin pois. En tule itse koskaan uskomaan tapa­turmaan. Mistään ei ole tullut mitään näyttöä, mutta on tyydyttävä siihen vastaukseen, joka (poliisin) tutkimuksien pohjalta tulee, Tuominiemi kertoo Ilta-Sanomille.

– Pojan tuntien ei ole syytä, miksi hän menisi lähelle jokea, kun ei se ole tähänkään asti mennyt, eikä hänen ajanviettopaikkansa ole ollut jokirannassa.

Hän arvostelee muutenkin poliisin vitkuttelua katomisen suhteen. Hän toteaa, että asia olisi selvinnyt paljon aiemmin, jos jokea olisi alettu tutkia aiemmin.

 

 

SUOSITUIMMAT