Leijonalegenda Curt Lindströmillä parantumaton sairaus


Suomen ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden Leijonille vuonna 1995 valmentanut Curt ”Curre” Lindström, 81, kertoi Aftonbladetille saaneensa diagnoosin parantumattomasta sairaudesta.

Thaimaan Hua Hinissä suurimman osan vuodesta 43-vuotiaan Wannarot-kumppaninsa kanssa asuva Lindström sai karun diagnoosin viime vuonna. Hänellä todettiin parantumaton tunto- ja liikehermoja vaurioittava polyneuropatia.

Sairaus vaikeuttaa huomattavasti Lindströmin liikkuvuutta. Hän on joutunut luopumaan päivittäisistä juoksulenkeistä. Hän ei myöskään enää pysty pelaamaan golfia eikä ajamaan autoa. Mopedilla hän vielä pystyy liikkumaan.

Lindström kertoo Aftonbladetille itkeneensä sairauttaan monta kertaa, mutta tajunneensa lopulta, että hänen vain täytyy oppia elämään sen kanssa. Hän on myös saanut lääkkeitä, joiden pitäisi hidastaa taudin etenemistä.

Lindström kiittää 38 vuotta nuorempaa avovaimoaan elämänsä helpottamisesta.

– Ilman häntä en selviäisi – hän on ihana, Lindström sanoo.

Curt Lindström valmensi Ruotsin miesten maajoukkuetta Tre Kronoria vuosina 1985-87. Leijonien päävalmentajana hän toimi 1993–97. Myöhemmin hän valmensi myös SM-liigassa Ilvestä ja Jokereita.

Artikkelin yläosassa olevalla videolla Lindström muistelee aikojaan Ruotsin maajoukkueen valmentajana. Video julkaistiin vuonna 2015.

Lähde: Aftonbladet 

SUOSITUIMMAT