Liettuan euroviisuedustaja paljasti hauskan sormitanssinsa taustan


Liettuaa Euroviisuissa tänä vuonna edustanut The Roop kampanjoi Liettuan kesäturismin kasvattamisen puolesta.

Kampanjassa on kekseliäs slogan: ”Riko näyttörutiinisi Liettuassa”. Ideana on matkustaa Liettuassa kosketusten välityksellä. Samalla pääsee kokemaan tuntoaistillaan esimerkiksi meripihkan keräämistä, savitöiden tekemistä tai urbaania arkkitehtuuria.

The Roop sijoittui Euroviisuissa kymmenenneksi kappaleellaan ”Discoteque”, jossa nähtiin erikoinen sormitanssi, jota yhtyeen laulaja Vaidotas Valiukevičius kutsuu sormijoogaksi. Hän muodosti esityksessä näppärän nopeasti yhden käden sormillaan edestakaisin kirjaimia ”E” ja ”V”, jotka kuvastivat sanoja ”Euro” ja ”Vision”. Katso sormitanssi yllä olevalta videolta!

Erikoisen sormitanssin suosio inspiroi Liettuan matkailuviranomaisia julkaisemaan jatkokampanjan ”selailusta tutkimusretkeilyyn”. Kampanjassa kannustetaan matkaajia lopettamaan älypuhelintensa selaaminen ja alkamaan vierittää sormiaan Liettuan aitojen rikkauksien äärellä. Mukana on mm. arkkitehtuuria, luontoa, käsitöitä ja aktivittejä, jotka ovat ominaisia vain Liettualle.

”Discoteque”-kappaletta olivat tekemässä The Roopin lisäksi suomalaiset Kalle Lindroth ja Ilkka Wirtanen. Suomen edustaja Blind Channel sijoittui Euroviisuissa hienosti kuudenneksi kappaleellaan ”Dark Side”.

SUOSITUIMMAT