Ota kaikki irti varhaiskasvisten herkistä aromeista – herkulliset reseptit


Näin taiot arki- ja juhlaherkkuja kasvihuoneen ja avomaan ensimmäisestä sadosta. Kannattaa käyttää hyväksesi myös naatit.

Raikas raparperi aloittaa satokauden. Perässä seuraavat varhaisperunat, kaalit, salaatit, sipulit, kotimainen parsa, herneet, porkkanat, retiisit ja muut herkut.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen kehityspäällikkö Marita Suontausta neuvoo käsittelemään varhaiskasviksia eli primöörejä yhtä varoen kuin kananmunia.

– Varhaiskasvikset eivät kestä kolhuja, koska niiden kuori on olematon. Niistä myös haihtuu kosteus nopeasti, joten ne on hyvä käyttää mahdollisimman pian noston jälkeen. Mutta ohuen kuoren ansiosta varhaiskasviksille riittää vain huolellinen pesu. Juureksiakaan ei tarvitse kuoria, Suontausta sanoo.

Kevennä kasviksilla – mausta maltilla

Varhaiskasvisten alhainen kuiva-ainepitoisuus tekee niistä erityisen makeita ja rapeita. Varhaiskasvikset ovat parhaimmillaan sellaisinaan nautittuina tai vain kevyesti kypsennettyinä. Liika käsitteleminen ja ylikypsentäminen hävittää primöörien herkät aromit.

– Varhaiskasvisten kokkaaminen on helppoa ja hauskaa. Höyrytä, pikapaista vokissa tai muurikalla tai grillaa. Ja mausta maltilla, Suontausta neuvoo.

Kasviksilla on helppo keventää ruokavaliota sekä tuoda makua ja väriä juhlapöytään.

– Nosta kasvikset keskiöön. Käytä lihaa kasvisten höysteenä eikä päinvastoin.

Hyödynnä hillitysti naatteja

Monet varhaiskasvikset myydään naatteineen. Naatit haihduttavat runsaasti kosteutta, joten ne kannattaa poistaa. Hyväkuntoisia naatteja voi hyödyntää ruoanvalmistuksessa.

Naatteja voi käyttää esimerkiksi keitoissa, peston valmistuksessa tai silputa vokkien sekaan. Ruokavirasto ei suosittele runsasta naattien syöntiä niiden sisältämän nitraatin vuoksi. Nitraatin vuoksi naatteja ja niistä valmistettuja ruokia ei saisi antaa pikkulapsille eikä varsinkaan alle yksivuotiaille.

– Sipulinvarret sekä parsa- ja kukkakaalin suojalehdet voi hyvin käyttää ruoanvalmistukseen ilman pelkoa liiallisesta nitraatista, Suontausta vinkkaa.

Ruokaohjeita

Villiyrttisilli
4 annosta (G)

150 g matjessillifileetä
1 tlk (150 g) ranskankermaa
2 tl sinappia
1 tl sokeria
1 rkl etikkaa
1 varhaissipuli varsineen
1 dl silputtuja villiyrttejä (esim. poimulehtiä, voikukanlehtiä, suolaheinää, siankärsämöä)
(tilliä pinnalle)

  1. Leikkaa sillifilee tarvittaessa annospaloiksi ja asettele tarjoiluastiaan.
  2. Sekoita sinappi, sokeri ja etikka ranskankermaan. Voit käyttää myös kermaviiliä, paksua, maustamatonta jogurttia tai smetanaa.
  3. Silppua sipuli ja varret. Levitä osa sipulista ja varsisilpusta sillille ja sekoita loput ranskankermaan villiyrttien kanssa.
  4. Lusikoi seos sillin päälle nokareina ja koristele halutessasi tillillä. Tarjoa kesäperunoiden tai ruisleivän kanssa.

VINKKI: Villiyrttien sijaan voit käyttää tilliä, rakuunaa, basilikaa ja timjamia.                                                                                                                              

Aasialainen liha-kasvispannu muurikalla
4 – 6 annosta (M G)

aasialainen-liha-kasvispannu_vaaka_kati-laszka

400 – 500 g porsaan tai naudan ulkofileetä
3 – 4 dl esikäsiteltyjä metsäsieniä
3 – 4 varhaissipulia varsineen
2 – 3 porkkanaa
2 naurista
500 g varhaiskaalia
0,5 dl sokeriherneitä tai leikkopapuja
muutama pyöräytys mustapippurimyllystä
rypsiöljyä paistamiseen

Kastike

1 dl valkoviiniä tai omenamehua
4 dl liha- tai kasvislientä
0,5 dl (japanilaista) soijakastiketta
2 rkl sokeria

  1. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Helpoiten se onnistuu, jos pidät lihan jonkun aikaa pakkasessa kohmettumassa.
  2. Viipaloi sienet ja sipulit. Silppua sipulinvarret ja laita eri kulhoon. Rapsuta porkkanat tarvittaessa ja kuori nauriit. Leikkaa porkkanat viistosti pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi nauriit. Suikaloi kaali. Leikkaa sokeriherneet tarvittaessa puoliksi. Jos käytät papuja, esikeitä niitä 5 minuuttia ja valuta ja leikkaa puoliksi.
  3. Sekoita kastikeaineet kulhoon tai kannuun.
  4. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihapalat nopeasti. Mausta pippurilla ja nosta sivuun odottamaan.
  5. Paista sieniä hetki yksikseen pannulla ja lisää sitten muut ainekset sipulin varsia lukuun ottamatta. Jos haluat, voit paistaa kasvikset omina ryhminään pannulla. Jos teet ruoan tavallisella paistinpannulla, kasvikset pitää paistaa parissa erässä.
  6. Lisää lihapalat pannulle ja valuta kastike aineksille. Keitä pari minuuttia. Ripottele pinnalle sipulinvarret ja tarjoa sellaisenaan. Maistuu myös leivän tai perunan kanssa.

VINKKI: Varmista soijakastikkeen gluteenittomuus tarvittaessa. Vegaanisen version voit valmistaa esimerkiksi Vöneristä, maustamattomasta Härkiksestä tai Nyhtökaurasta.
Käytä pannuun keväällä huhta- tai korvasieniä, myöhemmin kesällä kantarelleja, tatteja tai haperoita. Tai osta kaupasta esimerkiksi siitake- tai herkkusieniä.

MUISTA! Korvasienet pitää esikäsitellä huolella, ennen kuin voit valmistaa niistä ruokaa. Keitä runsaassa vedessä kahteen kertaan, vähintään viisi minuuttia kerrallaan ja huuhtele välillä hyvin. Muista huolehtia myös tuuletuksesta keittämisen aikana.

Salaatti paahdetuista varhaisvihanneksista
4 – 6 annosta (G, M, V)

6 kesäporkkanaa
6 keskikokoista varhaisperunaa
2 kesäpunajuurta tai -naurista
1 nippu retiisejä
2 – 4 (punaista) kesäsipulia varsineen
(pieni nippu, 250 g, vihreää parsaa)
4 – 8 valkosipulinkynttä
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Yrttikastike

1 dl (villi)yrttejä ja versoja
2 – 3 tl sinappia
1 rkl omena- tai valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa tai vaaleaa siirappia
0,5 tl suolaa
0,25 tl jauhettua valkopippuria

  1. Valmista ensin yrttikastike. Revi yrtit varsineen teholeikkuriin. Hienonna. Lisää muut kastikkeen ainekset ja jauha tasaiseksi ja sileäksi. Jätä odottamaan.
  2. Pese kaikki vihannekset. Leikkaa naatit pois, mutta säästä hyväkuntoiset salaatin sekaan, pestoon, keittoihin tai muuhun ruokaan.
  3. Halkaise porkkanat pitkittäin. Leikkaa perunat, punajuuret ja sipulit kahteen tai neljään osaan. Silppua sipulin varret. Irrota valkosipulinkynnet sipulista, mutta jätä niihin kuori päälle. (Kuori parsat tarvittaessa ja leikkaa pois puisevat tyvet ja leikkaa parsat 2 – 3 osaan.)
  4. Levitä perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit ja valkosipulinkynnet leivinpaperin päälle uunipellille. Valuta päälle puolet öljystä.
  5. Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Levitä retiisit ja parsat kasvisten sekaan ja kääntele sekaan loput öljystä ja mausta suolalla ja pippurilla. Jatka paahtamista vielä 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä.
  6. Purista valkosipulinkynnet kuoristaan ja ripottele sipulivarsisilpun kanssa kasvisten joukkoon. Valuta päälle osa yrttikastikkeesta ja tarjoa loppukastike erikseen.

Tarjoa paistetun lihan, makkaran tai kalan kanssa. Tai asettele kasviksille savukalan tähteitä, murenna sekaan salaatti- tai fetajuustoa ja tarjoa vihreän salaatin kanssa kevyenä iltapalana.

VINKKI: Voit myös paahtaa kasvikset muurikalla. Käytä hiukan porkkanan ja punajuuren naatteja yrttikastikkeeseen. Varmista sinapin maidottomuus tarvittaessa.

Kuvat: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry / Kati Laszka

SUOSITUIMMAT

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä! Pakomatkalla poliisi perässään

Poliisi etsii Johanna Tukiaista, 44, jota syytetään tyttärensä sieppaamisesta, uutisoi Seiska. Seiskan mukaan Tukiaisen puolitoistavuotiaasta tyttärestä tehtiin toukokuun alussa...

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

31-vuotias Emmerdale-näyttelijä on kuollut

Näyttelijä ja muusikko Sam Gannon, 31, menehtyi yllättäen lomamatkalla Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Tiedotusvälineiden mukaan Gannon oli Kaliforniassa sukuloimassa. Kuolinsyy ei...

Mitä tapahtui Katri Helenalle? Pitävätkö huhut paikkansa?

Viikon kuluttua 76 vuotta täyttävä koko Suomen sinivalkoinen ääni, iskelmälegenda Katri Helena ei ole ollut juurikaan julkisuudessa korona-aikana, eikä varsinkaan viime huhtikuun...

Poliisi aloittaa tehostetun valvonnan näissä paikoissa

Poliisi tiedottaa aloittavansa tehovalvontajakson, joka kestää valtakunnallisesti 21. elokuuta asti. Koko Suomen kattava tehostettu valvonta käynnistyy koulujen alkamisen myötä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje