Linnanmäki ottaa heti avauksessa sisään 5 000 asiakasta


Linnanmäki avataan perjantaina 12.6. klo 11. Huvipuistossa on tehty mittava määrä turvallisuus- ja hygieniatoimenpiteitä ja Linnanmäki on ilmoittanut sitoutuvansa siihen, että huvipuistossa tehdään kaikki voitava, jotta huvittelijoilla olisi turvallisesti terveellinen huvipuistopäivä.

Asiakasmäärän rajana 5 000 kerrallaan

Linnanmäellä joudutaan tänä vuonna rajaamaan asiakasmääriä turvavälien varmistamiseksi. Huvipuistoon otetaan huvikauden alussa sisään kerrallaan noin 25 % maksimikapasiteetista, eli noin 5 000 asiakasta. Tästä määrästä noin puolet pääsevät tuttuun tapaan tälläkin kaudella maksuttomasti huvipuistoon.

Asiakkaiden toiveesta Linnanmäellä otetaan käyttöön uusi toimintatapa, jolla huvipuiston verkkokaupasta ennakkoon ostamalla lipputuotteella voi taata, että pääsee määrättynä päivänä sisään. Lisäksi ne asiakkaat, joilla jo on lipputuote tai rannekelahjakortti ostettuna, voivat varata Linnanmäen verkkokaupasta sisäänpääsyn haluamalleen päivälle. Linnanmäen Kausihupilaisille on varattu varma sisäänpääsy koko kauden ajan. Kaikki tämän kauden sisäänpääsyvarausmallit otetaan käyttöön viimeistään perjantaina.

– Jos asiakkaalla on jo ranneke tai lahjakortti, voi hän varata itselleen maksuttoman sisäänpääsyn määrätylle huvipäivälle kesäkuulle. Linnanmäen rannekkeita saa sujuvasti ja edullisimmin ostettua ennakkoon koko maan kattavista S-ryhmän toimipisteistä, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin vinkkaa.

Huvipuiston asiakastilannetta pystyy tällä huvikaudella myös seuraamaan Linnanmäen verkkosivuilta.

– Julkaisemme huvipuiston avajaispäivänä verkkosivuillamme huvittelijalaskurin, josta voi käydä kurkkaamassa, minkälainen asiakasmäärä puistossa on kulloinkin. Laskuri kertoo huvittelijoiden määrästä kolmessa eri tasossa: kun puistossa on väljää, kun asiakkaita kyllä jo on puistossa, mutta mukaan mahtuu vielä hyvin, ja kun asiakkaita on sen verran, että voimme jossakin välissä tilapäisesti joutua rajoittamaan sisäänpääsyä huvipuistoon, Adlivankin valottaa.

Puhtautta korostetaan

Linnanmäellä on kevään aikana tehty runsaasti toimenpiteitä, joiden avulla Linnanmäki ilmoittaa voivansa tarjota asiakkaille mahdollisimman terveydelle turvallisen huvipuistopäivän. Puiston alueelle on esimerkiksi lisätty runsaasti käsidesejä, sekä uusia käsienpesupisteitä on tehty viisi kappaletta herkkupisteiden lähistölle. Lisäksi lähes kaikkien huvilaitteiden luota löytyy käsidesipisteitä ennen ja jälkeen laitehuvittelun. Myös Linnanmäen myymälävalikoimaan on lisätty käsidesejä ja hengityssuojaimia.

Tälle kaudelle myös huvipuiston yleissiivousta tullaan entisestään lisäämään.

– Myös huvipuistolaitteita tullaan desinfioimaan useaan kertaan päivässä, Adlivankin kertoo.

Muutoksia laitteisiin

Linnanmäki ohjeistaa, että huvilaitteille jonottaessa on tärkeää, että seurueet pitävät turvavälit toisiinsa. Laitteisiin mentäessä asiakasseurueet pyritään istuttamaan vierekkäin, mutta seurueiden kesken jätetään turvavälit sekä laitteissa mahdollisuuksien mukaan joka toinen rivi jätetään tyhjäksi.

Halutessaan asiakkaat voivat käyttää hengityssuojaimia myös laitteissa, mutta vauhdikkaimpien laitteiden kyydissä nämä tulee ottaa pois ajon ajaksi.

Turvavälit puistossa

Linnanmäellä kaikkia asiakkaita kehotetaan pitämään vähintään metrin turvavälit toisiin asiakkaisiin. Huvipuistossa aiheesta muistutetaan niin erinäisissä opasteissa, jakomateriaalissa, diginäytöillä sekä henkilökunnan toimesta.

– Kerromme myös verkkosivuillamme laajasti turvallisuustoimenpiteistämme, jotta kaikki pääsevät vaivattomasti tutustumaan järjestelyihimme, Adlivankin kertoo.
Muutamat sellaiset laitteet, joissa turvavälien varmistaminen olisi vaikeampaa, ovat pois käytöstä huvikauden alussa. Nämä ovat Cinema 4D, Panoraama sekä MuksuPuksu. Myös Matka Maan Ytimeen -leikkialue on alkukaudesta suljettuna. VR- tai 3D-laseja ei myöskään alkukaudesta oteta käyttöön.

Ravintoloissa turvavälit

Linnanmäki on lisännyt ohjelmalava Estradille ison ulkoterassin ja tarjolla on myös myös Spice Ice -aurinkoterassi Minimäellä. Myös Raketti-laitteen vieressä sijaitsevaa ulkoterassia on laajennettu.

– Näin toimimalla luomme asiakkaille enemmän mahdollisuuksia herkutteluun turvavälein, Adlivankin kertoo.

Linnanmäellä kaikki hupimestarit ovat tänä kautena erikseen koulutettu hygienia-asioissa ja he antavat mielellään lisäohjeita sujuvan huvipäivän takaamiseksi.

Kesän uudistukset

Linnanmäellä on tänä kesänä herkku-uutuuksia, uutta pelirintamalla sekä suosittujen laitteiden uudistuksia.

Laiteuudistuksia

Viime vuonna puistoon saapunut maailmanluokan ratalaite Taiga vastaanottaa tänäkin vuonna vauhdikkaan menon ystäviä.

– Uusi kuvauspalvelu mahdollistaa myös sen, että riemukkaan ajon jälkeen asiakkaat voivat ikuistaa Taigamatkan ja ostaa oman videonsa tai kuvansa. Nyt videolle on myös mahdollista saada tallenne koko rata-ajelusta, Adlivankin kertoo.

Helsingin maisemia pääsee jatkossa ihastelemaan uusitusta näköalatorni Panoraamasta, mutta alkukaudesta näköalatorni on turvavälien takaamisen vuoksi poikkeuksellisesti suljettuna. Pienten rallikuskien riemuksi Rekkaralli-laitetta on teemoitettu uudestaan.

Pelit

Uutuutena Linnanmäellä tarjotaan asiakkaille mahdollisuus vaihtaa tavaravoitto Linnanmäen Onnenvetopeleissä herkkuelämykseen. Asiakas voi lunastaa mieleisensä herkkuelämyksen seuraavista vaihtoehdoista: hattara, hilejuoma, popparit, softis tai kolme herkullista metrilakua.

Herkuttelu

Linnanmäen herkkupisteiden valikoimaa kehitetään vuosittain niin, että uusimpia trendiruokia voi maistella myös huvipuistossa. Tällä kaudella huvipuistossa päästään maistelemaan virkistävän kylmiä, uudenlaisia Bubble-tea-juomia. Vihreään teehen tehdyn Bubble-tean voi valita mangon, mansikan, omenan tai vaikkapa mustikan makuisena. Maitopohjaiseen Bubble-teahan voi valita tapioka-kuulia, joihin saa valittua erilaisia makusiirappeja.

LintsiBurgerissa valikoima on myös uudistunut. Sämpylät ovat jatkossa vegaanisia briossileipiä ja pihvit ovat täysin kotimaista lihaa. Huvipuistossa nähdään myös makean ja suolaisen herkun välimaastossa leikittelevät, tuttuihin vohveleihin tehdyt suolaiset tötteröt, jotka tuovat pirteän lisän herkkuvalikoimaan. Asiakkaat voivat valita täytteiksi Mung-pavun, mausteisen kanan tai vaikkapa chorizopyöryköitä sisältävän tötterön. Tällä huvikaudella myös hattara muuttuu muikeaksi, kun herkkuhupimestareiden kehittelemä Sour-hattara astuu valikoimaan.

Muutoksia ohjelmatarjonnassa

Alkava huvikausi tulee olemaan erilainen myös Linnanmäen ohjelmatoiminnan osalta. Juhannusaatonaattona aiemmin järjestetty Rollen päivä joudutaan tänä vuonna jättämään välistä yleisöryntäyksen välttämiseksi. Niin ikään kävijämäärärajoitusten valossa ohjelmat, konsertit, yhteistanssit ja -laulut joudutaan tältä vuodelta perumaan. Myös kauhuteematapahtuma iik!week pitää vuoden tauon. Asiakkaitamme viihdyttää huvipuistossa päivittäin kuitenkin ikisuosittu Rolle-pelle kavereineen.

Lähde ja kuva: Linnanmäki

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT