Lue joululomalla kirja tai kaksi – tämän takia lukeminen kannattaa


Joululoman aikana kannattaa tarttua kirjaan. Ehkäpä sait sellaisen lahjaksi?

Nykyisin kirjan lukeminen tuottaa vaikeuksia yhä useammalle. Jo aloittaminen voi olla haastavaa, puhumattakaan kirjan lukemisesta loppuun asti.

Lukemiseen tarvitaan aikaa ja keskittymistä, joita kumpaakaan ei tahdo löytyä.

Monet asiat kilpailevat huomiostamme. Kenellä on aikaa istua alas ja uppoutua kirjaan? Kiireisessä elämässä nopeasti luettavat asiat – kuten uutiset ja pienet jutut somessa – saattavat olla ainoita, joihin meillä on aikaa ja energiaa.

Joululoman aikana tällaisen ajatteluun voi yrittää tehdä muutoksen. Hyvä kirja nimittäin tekee lomastakin paremman ja ikimuistoisemman. Tulet aina muistamaan missä olit, kun luit erinomaisen kirjan. Jos et saanut kirjaa lahjaksi, ei se mitään, sillä voit valitse vaikkapa jonkin vanhan suosikkisi, tai kysyä suosittelua sellaiselta henkilöltä, jonka makuun luotat.

Lukemisen kautta pääsemme kurkistamaan toisten kokemuksia ja laajennamme omaa ajatteluamme. Tutkimusten mukaan lukeminen voi jopa nostaa empatiakykyä herättämällä tietoisuutta, laajentamalla näkökulmia ja kehittämällä mielikuvitusta.

Kuten kirjailija L.R. Knost huomioi: ”Ei ole parempaa opettajaa, terapeuttia tai muuta sielun parantajaa, kuin hyvin varusteltu kirjasto.”

Lähde: Positive Prescription

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje