Lue tästä horoskooppisi viikolle 9 (28.2.–6.3.)


Oinas (21.3.–19.4.)

Sinulla on paljon tehtäviä, mutta tarvitset niiden suorittamiseen myös hyviä ideoita, joten vietä tällä viikolla aikaa mietiskelyyn. Tarvitset nyt luovaa ajattelua, sillä stressaamisen kautta et saa hyviä ideoita. Tyhjennä mielesi ja anna ajatusten virrata. Tähän voi auttaa esimerkiksi kiireetön suihkussa käynti tai pitkä kävelylenkki ilman ulkoisia häiriötekijöitä.

Härkä (20.4.–20.5.)

Sinulla on varsinkin alkuviikosta otollinen mahdollisuus löytää uusia ystäviä tai kontakteja. Tällä viikolla luomasi uusi ihmissuhde ei tule jäämään lyhytkestoiseksi, vaan sillä on potentiaalia kantaa sinut jonkin tulevaisuudessa odottavan haasteen yli. Tällä viikolla tulet myös ymmärtämään, että kun uskot itseesi, sinun ei enää tarvitse epäillä muita, kun he sanovat uskovansa sinuun.

Kaksoset (21.5.–20.6.)

Tällä viikolla mahdollisuutesi uran ja maineen kasvattamiseksi näyttävät hyviltä. Mitä tahansa uutta asiaa tai projektia käynnistätkään tällä viikolla, tulet saamaan sille kannatusta ja tukea, mahdollisesti jopa yllättäviltä suunnilta.

Rapu (21.6.–22.7.)

Olet sitten sinkku tai suhteessa, ihmissuhteissasi on ollut viime kuukausien aikana kitkaa. Aseta tällä viikolla itsellesi tavoitteita, määrittele unelmasi ja avaa mielesi uusille asioille. Kaikki tämä tulee johtamaan sinut uusille urille ja mieluisiin tuloksiin myöhemmin.

Leijona (23.7.–22.8.)

Tunnista ja tunnusta tunteesi, mutta älä anna niiden hallita sinua. Tällä viikolla tulet kokemaan suuria tunteita liittyen joihinkin aiempiin tapahtumiin. Älä yritä järkeillä tuntemuksiasi, sillä sinun täytyykin tuntea ne ja käsitellä niitä päästäksesi niiden yli.

Neitsyt (23.8.–22.9.)

Tämä viikko on otollinen aika hakeutua ihmisten luokse, on sitten kyseessä rakkauselämä, työ tai harrastukset. Varsinkin romantiikan saralla sinulla on hyvät mahdollisuudet edetä ns. seuraavaan vaiheeseen ja/tai kasvattaa läheisyyttä vieläkin syvemmäksi. Älä vetele ihmissuhteitasi ”vasemmalla kädellä”, vaan anna niille niin paljon aikaa kuin ne tarvitsevat, eikä yhtään vähempää.

Vaaka (23.9.–23.10.)

Luo itsellesi ja elämääsi tällä viikolla vakautta. Olet pohtinut muutosta elämääsi jo pidemmän aikaa ja nyt on vihdoin aika ottaa se kuuluisa seuraava askel. Tee se kuitenkin huolella ja mieti tarkoin, mikä on itsellesi oikeasti hyväksi ja mikä ei ole. Rakenna uudet rutiinisi tämän johtopäätöksen pohjalta. Ehkä tarvitset hieman kurinalaisempaa suhtautumista asioihisi?

Skorpioni (24.10.–22.11.)

Varsinkin tällä viikolla kuppisi on puoliksi täynnä, eikä puoliksi tyhjä. Kaikki eivät tarvitse paneutunutta läheisyyttäsi, joten mieti, ketkä ovat sen ansainneet. Tällä viikolla tulet kokemaan iloa. Suunnittele vaikka kumppanisi kanssa romanttiset treffit, hanki liput lempiartistisi konserttiin tai tee rakastamasi ravintola-annos itse kotona. Haluamasi asioiden tekeminen ei ole itsekästä, vaan se on vapautta!

Jousimies (23.11.–21.12.)

Kotisi on linnasi! Oletko oikeasti pitkiin aikoihin viettänyt aikaa kotonasi nauttien sen tarjoamista kaikista mahdollisuuksista? Varaa tällä viikolla päivä tai pari ihan vain nauttiaksesi kodistasi ja ehkäpä hankkimalla sinne jotain, mikä edesauttaa siellä viihtymistä entistäkin paremmin.

Kauris (22.12.–19.1.)

Ehkä saat tällä viikolla vähän liikaakin hyviä uusia mahdollisuuksia. Kyseessä on tietenkin positiivinen ongelma, mutta valinta täytyy sillä tehdä, sillä et voi tehdä kaikkea samalla kertaa. Älä turhaudu, vaan rentoudu ja tee valintasi omien tarpeidesi kautta. Käy myös kävelyllä ja katsele ympärillesi. Asuinseudultasi löytyy paljon kauneutta. Ime se kaikki itseesi ja nauti!

Vesimies (20.1.–19.2.)

Olet ansainnut hieman menestystä, ja tällä viikolla sinua voi hyvinkin onnistaa. Voi kuitenkin olla, että joudut katkomaan siteitä työ-, rahoitus-, kaveri- tai ihmissuhteissa, jotta se on mahdollista. Mieti keneen rahasi tai henkiset resurssisi uppoavat ja tee asiaan muutos. Tulosta alkaa syntyä vasta sen jälkeen, kun olet laittanut itsesi ja taloutesi etusijalle.

Kalat (20.2.–20.3.)

Ota aikaa itsellesi. Sinua on jo onnestanut tänä vuonna, ja hehkusi jatkuu edelleen myös tällä viikolla. Nyt on sopiva hetki ottaa kaikki mahdollinen aika vaaliaksesi omaa vartaloasi ja sen hyvinvointia. Mene vaikka hierojalle tai ota jalka-, käsi-, kasvo- tai kynsihoito. Olet ansainnut hemmottelua! Tällä viikolla sinulla on myös erityistä lisäkarismaa, joten käytä sitä hyväksesi vanhoissa ihmissuhteissa tai hanki sen avulla uusia.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT