Maisa Torpalla, Minttu Räikkösellä ja Hanna Gullichsenilla on yllättävä yhteys – katso kuvat


Monen konkarijulkkiksen kohdalla usein unohtuu, missä yhteydessä he ovat ensimmäisiä kertoja olleet lehtien sivuilla. Esimerkiksi Minttu Räikkönen (os. Virtanen) tuntui aikoinaan tupsahtaneen lööppeihin kuin tyhjästä. Kaikkia viihteennälkäisiä luonnollisesti kiinnosti sinkkumarkkinoille palanneen Kimi Räikkösen näyttävä seuralainen.

Minttu oli kuitenkin poseerannut jo viisi vuotta aiemmin Seiskan tähtityttönä kaiken kansan ihailemana. Sama kaava pätee julkkiskokki ja ruokakirjailija Hanna Gullichseniin (os. Heikkinen). Hän tuli rytinällä julkisuuteen silloisen aviomiehensä Alexander Gullichsenin ja tämän avocadopastareseptin kanssa vuonna 2012. Hanna oli kuitenkin kolkutellut julkisuuden ovia jo 14 vuotta aiemmin Seiskan sivuilla.

Maisa Torppa on puolestaan ollut niin monessa mukana, että on vaikea muistaa, mistä kaikki aikoinaan alkoi. Nykyinen some-vaikuttaja ja lähihoitaja-lentoemäntä muistetaan uransa alkuajoilta chat-juontajana ja Miss Bikini -kisan voittajana. Hän kuitenkin poseerasi myös Seiskan tähtityttönä.

Hanna Gullichsenin tähtityttö-kuva alla. Minttu räikkösen kuvan näet täältä ja Maisa Torpan täältä.

SUOSITUIMMAT