Maisa Torppa ja Mikko-puoliso hakivat avioeroa! Torppa kuittaili seuraajille


Kohusta toiseen viime vuosina purjehtinut Maisa Torppa, 29, on hakenut Mikko-puolisonsa kanssa yhdessä avioeroa 23.2.2021. Torppa kertoo eron hakemisesta pitkässä avautumisessaan Instagramissa.

Torppa aloittaa kertomalla liitossa olevan kaikki oikein hyvin ja että myös raskaus etenee hyvin. Torpan mukaan hän halusi eroon ”kiusaajastaan”, joten he päättivät puolisonsa kanssa erota. Torppa kuitenkin kertoo katuneensa asiaa ja hakeneensa eropaperit pois ”jo parin tunnin päästä”.

Ilta-Sanomien käräjäoikeudesta saaman tiedon mukaan ero on edelleen vireillä käräjäoikeudessa. Erohakemuksesta on jätetty molempien puolisoiden toimesta peruutuspyyntö, mutta koska avioeroprosessi on kaksivaiheinen, ”ero voidaan jättää tällaisissa tapauksissa käytännön mukaisesti vireille käräjäoikeuteen”.

Torppa lupaa pitkässä kertomuksessaan paljastaa asiasta lisää syksyllä. Tekstisivut saa näkyviin painamalla kuvan oikeassa reunassa olevaa nuolta.

Maisa Torppa ja Mikko avioituivat runsas vuosi sitten ystävänpäivänä. Torppa julkaisi kuvan hääjuhlista yksivuotishääpäivänään 14.2.

– Kiitos, että teet musta maailman onnellisimman vaimon ❤️ Hyvää ystävänpäivää ja meidän ensimmäistä hääpäivää! ❤️ Torppa kirjoitti kuvan yhteyteen.

Kuittailua seuraajille

Eilen Torppa päätti pitkän sometauon julkaisemalla Instagram Stories -osiossaan kuvan sekä useita viestejä.

Kuvassa Torppa ihailee talonsa takapihan vierestä kulkevaa hiihtolatua sekä ympäristön hiihtomaastoja. Samalla hän myös ilmoittaa avanneensa uuden yksityisen Instagram-tilin, jonka seuraajiksi hän hyväksyy vain ystäviään.

– Hei ystäväni ja tuttavani rakkaani. Jos tunnetaan ja suhun voi luottaa, niin teretulemast seurailemaan mun privasivua. Sitä oon päivitelly viime kuukaudet ja sielä pääsee oikeuksiinsa kaikki meijän lapsista Mikkoon. Ps. Turha pyytää kenenkään sellaisen ketä en tunne/tiedä.

Heti seuraavassa kuvassa Torppa jo valitti lukuisista saamistaan seuraajapyynnöistä.

– Kuinka hankalaa oli käsittää, että en hyväksy seuraajiksi kuin mun ystävät/tutut? Minuutissa ei tullut, kuin 140 pyyntöä tuntemattomilta…

Kolmannessa kuvassa Torppa lupaili seuraajilleen aktivoituvansa kevään mittaan ja että syksyllä on luvassa muitakin ”isoja juttuja”.

– Pppps. Kyllä minä jatkan vielä joku päivä tännekin päivittelyä. Nyt on ollut vaan aika keskittyä positiivisiin juttuihin ja raskauteen. Oon ollut paljon rentoutuneempi ilman somen tuomaa painetta. Älkää huoliko, kyllä minä kevään mittaan palaan aktiivisesti tännekkin. Ja syksyllä vielä isoja muitakin juttuja mitä olette pitkään toivoneet.

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT