Maisa Torppa järkyttyi Lidlissä saamastaan kohtelusta: ”En meinaa päästä yli”


Maisa Torppa kertoi torstaina Instagramin stories-osiossa käyneensä Lidlissä. Kohukaunotar selostaa, että hän pääsee vain kerran viikossa yksin kauppaan ilman vauvaa. Silloin Maisa yrittää ostaa koko viikon ruokatarpeet.

Näin tälläkin kertaa. Muuten kauppareissu oli sujunut mallikkaasti, mutta juomapuolen kohdalla oli nasahtanut. Tai pitäisikö sittenkin sanoa syömäpuolen, koska kyse on äidinmaidonkorvikkeesta.

– Meillä vauva syö pääsääntöisesti vielä maitoa, vaikka kiinteitä ollaankin aloiteltu. Menin kassalle ja mulle ilmoitettiin, etten saa kolmea lavaa ostaa, vaan ainoastaan kaksi. Luulin tätä aluksi vitsiksi, mutta mulle selitettiin, etten saa ostaa tätä viikon maitosatsia, koska muille ei sitten kuulemma jää, Maisa kertaa pöyristyneenä.

Hän tarkoittaa lavalla myyntierää, jossa on 12 äidinmaidonkorvikepakkausta. Äimistynyt Maisa selostaa, että heidän vauvelinsa juo 4-5 purkkia päivässä. Eli ei riitä 24 purkkia viikoksi ei sitten millään.

– Mä oon nyt niin järkyttynyt, että en meinaa päästä yli, Maisa kuvailee tuntojaan.

Kaikesta järkytyksestä huolimatta hän oli keksinyt ongelmaan ratkaisun. Maisa päätti jatkossa suunnata Prismaan ostoksille. Sanakäänteistä päätellen Jari-Matti Latvalan kanssa aikaisemmin avoliitossa ollut kaunotar on asioinut siellä ennenkin, mutta jostain syystä hän on jossain vaiheessa siirtynyt Lidlin asiakkaaksi.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje