Mara,55, varoittaa naishuijarista: Uusi kikka!


Salosta kotoisin oleva Mara menetti naispuoliselle huijarille 100 euroa, vaikka pitää itseään melkoisen valveutuneena ihmisenä.

-Siinä vaan kävi niin. Olinhan mä vähän kännissä. Näillä on nyt uudet kujeet, Mara toteaa Halloota.comin toimittajalle. Hän kertoi kohtalostaan chat-ryhmässä.

55-vuotias Mara myös tapasi naisen (tai nainen hän väitti olevansa) chatissa. Ei Mara enää välttämättä edes usko, että huijari oli nainen. Mistä sen tietää vaikka olisi ollut mies.

-Kaikki eteni siten että juteltiin kivoja. Meni vähän pikkutuhmailun puolelle ja hän harrasti sitten kanssani chat-seksiä. Pyysin lähettämään kuvia ja hän lähetti. Kiinnostuin koska jäimme juttelemaan sen aktin jälkeen muutakin mukavaa. Hän ei pyytänyt minulta mitään, Mara kertoo

Mara oli vähän ottaneessa tilassa keskustellessaan chatissa. Hän halusi tavata neitokaisen. Mara oli aloitteellinen, sillä neiti kertoi olevansa sinkku ja etsivänsä ihan oikeasti miestä.

-Juteltiin niitä näitä ja häntä suretti, kun olisi halunnut ostaa rikki menneen tilalle puhelimen eikä hänellä ollut varaa. Minä päätin maksaa sen. Hän johdatteli sitä keskustelua aika taitavasti, näin jälkeenpäin ajatellen.

-Menin sellaiseen hänen minulle kertomaan nettipalveluun, jossa ostin lahjakorttikoodin. Hän sitten sai sillä käydä tilaamassa tai ostamassa sen luurin.

Mara ei enää kuullut neitokaisesta mitään. Oli tarkoitus myöhemmin soitella.

-Tää onkin uus tapa huijata, Mara miettii. -Sä menet ostamaan nettipankissa tommosen lahjakorttikoodin ja annat sen sitten sille mimmille. Se pääsee sillä tilaamaan mitä ikinä tahtoo. Ei niitten jäljille pääse erkkikään, kyllä nää nuoret osaa piiloutua. Ja sitten vielä se että kuka meistä ilkeää mennä kertomaan virkavallalle että mua huijattiin. En ainakaan mä. Siksi kerron tässä ja nyt.

Tämän kuvan Mara sai naiselta. Se ei tietenkään esitä naista itseään, vaan on netistä repäisty laulajan kuva:

Taylor Swift News Twitterissä: "📷 | Taylor posted this exclusive ...

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT