Maria Jungnerin pukeutuminen aiheutti kohun – näin Yle vastaa Iltalehden tiedusteluun


Ylen kuuluttaja Maria Jungner esiintyi maanantaina Ylen TV1-kanavalla. Hänellä oli kaulassaan Louis Vuittonin huivi, jonka teksti komeili huomiota herättävästi esillä.

Ylen toiminta rahoitetaan verovaroin ja lähetysten ei tunnetusti kuulu sisältää mainosyhteistyötä. Ylen eettisissä ohjeissa todetaan Iltalehden selvityksen mukaan muun muassa, että Yle ei asetu mainonnan välikappaleeksi ja että tuotesijoittelu ja piilomainonta on kielletty.

Iltalehden toimittaja otti yhteyttä Yleen ja kysyi, mistä Jungnerin esiintymisessä oikein oli kysymys.

– Lähtökohtaisesti Ylen ohjelmissa tai jutuissa ei ole minkäänlaista mainontaa. Yleensä jonkin tuotemerkin näkymisen ohjelman vetäjän vaatteissa voi katsoa olevan piilomainontaa, mutta ei aina. Tällaisen rajan vetäminen on joskus hankalaa. Nyt tehtiin virhe ja tapauksesta otetaan opiksi, Ylen etiikkapäällikkö Timo Huovinen vastaa Iltalehdelle.

Hän kertoo Jungnerin esiintymisen poikineen useampia palautteita.

SUOSITUIMMAT

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Amin Asikainen äkkäsi moottoritiellä pelottavan näyn – pysähtyi välittömästi auttamaan!

Ex-nyrkkeilijä Amin Asikaisen, 46, kumppani Nadia Ammouri, 33, teki Facebook-tililleen maanantaina päivityksen, jossa kertoi rakkaansa hyvästä teosta: ”Tänään Amin...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Sanna Marin paljastaa tv-kameroille miten hän oikein jakselee – uusi ohjelma alkaa!

Olemme saaneet jo yökyläillä Maria Veitolan kanssa, kun lukuisat tunnetut suomalaiset ovat avanneet hänelle ovensa kuudesti Kultaisella Venlalla palkitussa Yökylässä Maria Veitola...

Julkkislääkäri Pippa Laukka kertoi tärkeästä asiasta yli 45-vuotiaille naisille: ”Faktat on karuja”

Urheilulääkäri ja Olet mitä syöt -ohjelman juontaja Pippa Laukka, 52, teki Instagram-tililleen postauksen, jossa rohkaisee naisia lähtemään salille. Ohjaajan palkkaaminenkaan ei ole...

Noin 965 000 henkilöllä on liian pieni veroprosentti loppuvuodeksi – näin tuloraja lasketaan

Verohallinto arvioi, että verokortin tuloraja, ylittyy noin 965 000 henkilöllä, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin tammi–elokuussa. Mikäli tuloraja ylittyy,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje