Matti Nykänen salasi vakavan sairautensa vaimoltaan – vei lopulta hengen


Pia Nykänen palaa Vuoroin vieraissa -ohjelmassa hetkeen, jolloin hän menetti rakkaan aviomiehensä. Hän kertoo, että Matin virallinen kuolinsyy oli uusiutunut haimatulehdus ja sen nostattama keuhkokuume.

Mäkikotka vietti viimeiset päivänsä makaillen ja öisin Matti oli oksennellut vessassa. Hän oli todennut vaimolleen kyseessä olevan vain tyypillinen norovirus.

Kohtalokkaana päivänä Pia löysi Matin kodinhoitohuoneesta.

− Kun laitoin valot päälle, hän nojasi seinään nurkassa suu ja silmät auki. Tajusin heti, että hän on kuollut, Pia kertoo ohjelmassa Maria Veitolalle.

Hän lisää, ettei Matti ollut kertonut hänelle aiemmin sairastamastaan haimatulehduksesta. Pia olisi siinä tapauksessa ymmärtänyt suhtautua oksenteluun ja vatsakipuun aivan toisenlaisella vakavuudella.

− Kaikki Matin kaverit ovat tulleet minulle sanomaan, että Matti ei hiiskunut asiasta sen takia, etten stressaisi, Pia toteaa haikeana.

SUOSITUIMMAT