Mikä muodonmuutos! Näin Lauri Salovaaran vartalo muuttui neljässä kuukaudessa


Viime vuonna Selviytyjät Suomi -sarjassa mukana ollut radio- ja tv-juontaja Lauri Salovaara, 43, julkaisi Instagramissa paljonpuhuvan kuvaparin muodonmuutoksestaan.

Salovaaralle diagnosoitiin jo 22-vuotiaana nivelreuma, joka on edelleen remissiossa. Sairautensa takia hän ei ole voinut harrastaa esimerkiksi vauhdikkaita palloilulajeja, ja miehen paino on heitellyt, mutta uusi salitreeniin pohjautuva kuntokuuri on tuottanut komeaa tulosta vain neljässä kuukaudessa.

Salovaara kertoo Instagramissa aloittaneensa saliprojektin helmikuussa, koska halusi ”edes jonkinlaiseen kesäkuntoon”. Projektin aikana hän treenasi salilla 4-5 kertaa viikossa ja teki muuta oheistoimintaa. Hän myös sairasti koronan ja lipsui dieetistä, mutta lopussa kiitos seisoi.

– Lopputuloksena ukko on muuttanut hieman muotoaan ja energiatasot on tosi hyvässä nousussa myös. Ja mikä parasta, sali on nykyään uusi normaali päivärutiineissa, eli vaikka valmennus päättyikin tänään, treenit jatkuu.

Salovaara kertoo suurimman kynnyksen projektissaan olleen aloittaminen. Niin alussa kuin sen aikanakin.

– Olen tosi onnellinen, että aloitin. Se aloittaminen nimittäin on aina vaikeinta. Se vain kerta kaikkiaan pitää tehdä ja sopia itsensä kanssa, että käy edes vähän haistelemassa fiilistä. Sitten päättää, että tulee uudestaan. Muutaman viikon kun näitä päätöksiä tekee, on uusi rutiini valmis ja elämä kohti positiivista muutosta avattu.

– Tässä onkin tärkein opetus. Tee mitä teet mutta aloita jotenkin. Ei sun tarvi saada kaikkea kuntoon kerralla, vaan vähitellen riittää.

– Tämä ajatusmalli toimi minulla jopa niin, että jos oli kerta kaikkiaan maailman paskin päivä eikä jaksanut tai huvittanut mikään, niin tein kotona YHDEN punnerruksen. Aivot käsitteli sen siten, että torstain treeni check. Tämän myötä oli helpompi lähteä jatkamaan treenejä kun ei ollut ”taukoa” alla. Sen jälkeen aloittaminen on nimittäin aina vaikeampaa.

Salovaaralla oli personal trainerin tekemä sali- ja ruokaohjelma.

– Voin sanoa suoraan, että sali meni hyvin. Ruokailu päin vaikka mitä. Treenijaksoon osui koronan lisäksi häkellyttävän kiireisiä viikkoja, jolloin en yksinkertaisesti ehtinyt syödä. Tätä en tiennyt, että pitää syödä laihtuakseen. Säännöllisesti nimittäin.

Salovaara korostaa, että personal trainerin avulla saa rikottua omat mentaalilukot ja pääsee ”aivan eri tuloksiin kuin yksin”.

Alla Lauri Salovaaran Instagram-julkaisuja kuntokuuristaan. Kuvaparista näkyy selvästi neljässä kuukaudessa tapahtunut muutos.

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje