Miro Heiskasen ja Joel Kivirannan ennätystehtailu ei riittänyt – Tampa Bay vei Stanley Cupin näytöstyyliin


Tampa Bay Lightning voitti viime yönä Suomen aikaa pelatun ratkaisevan ottelun, ja joukkue lunasti sillä historiansa toisen Stanley Cup -mestaruuden. Edellinen oli vuodelta 2004. Videolla matsin kohokohdat.

Tämä oli kolmas vuosi peräkkäin, kun Stanley Cupin voittajajoukkueessa ei ole yhtäkään suomalaista. Dallas Starsissa pelaa peräti neljä suomalaista: Miro Heiskanen, Roope Hintz (ei pelannut kahdessa viimeisessä ottelussa loukkaantumisen takia), Joel Kiviranta ja Esa Lindell.

Heiskanen ja Kiviranta ovat tehneet huikeita pudotuspeliennätyksiä, Kiviranta ratkaisevien maalien ja Heiskanen pistetehtailun merkeissä. Heiskanen merkkautti 27 ottelussa peräti 26 pistettä (6+20), mikä on kaikkien aikojen neljänneksi tehokkain saavutus puolustajalta. Heiskanen myös voitti puolustajien pistepörssin ja sijoittui kokonaispisteissä kolmanneksi Tampa Bayn tehokaksikon Nikita Kutcherovin 34 (7+27) ja Brayden Pointin 33 (14+19) perässä.

Ratkaisevassa ottelussa ennätykset eivät kuitenkaan auttaneet, kun joukkue ei saanut oikein mitään aikaan. Tampa pelasi kovalla karvauksella Starsin pelinrakentelun tärviölle. Avauserässä Dallas hankki kaksi tyhmää jäähyä ja siitä 1-0. Toisessa erässä 2-0 hölmöstä avauksesta suoraan keskelle ja Tampa iski kolmella kahta vastaan. Heiskanen otti kiekollista vastuuta entistäkin enemmän, mutta Tampa puolusti järkevästi. Kun peliä oli pelattu 35 minuuttia, Dallas oli laukonut vain 7 kertaa Tampan maalia kohti, joista Heiskanen veti neljä.

Urheiluselostaja Antti Mäkinen totesi ottelun kuluessa osuvasti: ”Dallas yrittää selviytyä tällä hetkellä, se ei ole pelissä mukana”.

Dallasin kirivaiheessa Kiviranta näytti esimerkkiä ja tuli kärkiveivillä maalin eteen, laukoen kaatuessaan, mutta Tampan veskari oli itse varmuus. Tämä jatkui loppuun saakka ja ottelu päättyi tylysti 2-0 ja finaalisarja 4-2.

SUOSITUIMMAT