Mitä ihmettä? Heidin 3 kk sitten syntynyt lapsi täytti vuoden


Heidi-niminen nainen on jakanut Facebookissa sangen mielenkiintoisen teorian. Hänen mielestään vastasyntynyt lapsi ei ole nollavuotias vaan yhdeksän kuukautta vanha.

– Itse en aio luopua raskauskuukausista, sitä aikaa ei vaan voi unohtaa ja nollata millään! Ja ihan sama, mitä muut sanovat, synnytin kolme kuukautta sitten ja olen nyt ylpeä yksivuotiaan pojan äiti! Heidi perustelee.

Hän tiedustelee, onko jollain muulla käytössä sama systeemi ja miten lapsen kasvaessa olisi syytä toimia.

– Vaihdoitteko jossain vaiheessa perinteiseen tapaan vai onko teille esimerkiksi 8-vuotissynttärinä edelleen ikä 8 vuotta ja 9 kuukautta.

Heidi ei tuo esiin, miten hän aikoo toimia esimerkiksi pojan koulun aloittamisen suhteen. Syntymäpäivästä riippuen raskausajan huomioiminen lapsen iässä voi aikaistaa opinahjolle lähtemistä vuodella.

Koko Heidin päivitys alla. Sen bongasi ensimmäisenä Feissarimokat-sivusto.

SUOSITUIMMAT