Mitä tapahtui Katri Helenalle? Pitävätkö huhut paikkansa?


Viikon kuluttua 76 vuotta täyttävä koko Suomen sinivalkoinen ääni, iskelmälegenda Katri Helena ei ole ollut juurikaan julkisuudessa korona-aikana, eikä varsinkaan viime huhtikuun jälkeen, jolloin hän lähetti vapputerveiset Facebookissa.

#Sitkun pandemia on ohi, otan lapsenlapset syliin ja ollaan vaan lähekkäin. Odotan sitä, kun poika ei enää muistuttaisi turvaväleistä. Kaikista vaikeinta viime vuoden aikana on ollut se, ettei omia lapsenlapsia ole voinut halata. Jokainen koronarokote tuo meidät lähemmäksi toisiamme, kaikkialla! Unicef toimittaa rokotteita ympäri maailman, tule mukaan haasteeseen! Tehdään tulevaisuus valoisaksi yhdessä! https://www.unicef.fi/jalleennakeminen ILOISTA VAPPUMIELTÄ 🎉 – Katri

Sairastuminen johti pitkään keikkataukoon

Seiska spekuloi pitkän somehiljaisuuden ja sitkeästi vellovien huhujen pohjalta, onko Katri Helena lopettamassa uransa. Hän jäi kesällä 2018 sairaslomalle määrittelemättömäksi ajaksi kilpirauhasen vajaatoiminnan takia.

Härdellin mukaan sairastuminen näkyi katastrofaalisesti Kalaoja Oy:n tuloksessa, jonka liikevaihto putosi lähes 96 prosenttia. Viime tilikaudella yrityksen tulos oli hieman parempi, mutta keikkataukoa on jatkunut jo puolitoista vuotta.

Katri Helenan piti palata lavalle elokuun lopussa Sastamalassa pidettävässä Kiikan Venetsialaiset -juhlassa, jonne oli myös listattu Liimataisen veljet Jonne Aaron ja Ville Liimatainen sekä Ajomiehet. Tapahtuma jouduttiin kuitenkin perumaan koronatilanteen takia, ja uusi ajankohta on vuoden kuluttua 27.8.2022.

Uusi sohva hankinnassa? Huomioi ainakin nämä neljä asiaa

Kirja tulossa

Viime vuoden marraskuussa paljastettiin, että Katri Helenasta ilmestyy Finlandia-ehdokas Elina Hirvosen kirjoittama elämäkerta keväällä 2023, jolloin rakastetun iskelmätähden ensimmäisestä levytyksestä tulee kuluneeksi 60 vuotta.

– Ajattelin kaikki nämä vuosikymmenet, että minun elämäntarinani on kerrottu lehtijutuissa pieninä palasina, ja se riittää. Viime keväänä havahduin ajatukseen, että haluan kertoa enemmän. Kuinka elämänkokemukset ovat vaikuttaneet ajatteluuni ja elämänymmärrykseeni ja sen, miten olen kaiken sydämessäni tuntenut, Katri Helena kertoi Ilta-Sanomille.

Joulukuussa Katri Helena julkaisi miehensä ja managerinsa Tommi Liimataisen, 44, kanssa harvinaisen yhteiskuvan.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje