Miten ilahduttava uutinen: Lähes puolet suomalaisista harrastaa käsitöitä, nikkarointia tai rakentelua säännöllisesti


Suomalaiset osaavat ja haluavat edelleen tehdä kaikenlaista käsillään. Tuore tutkimustulos kertoo käsityöharrastuksen suursuosiosta.

Käsityön suosio on kasvanut selvästi viimeisten kolmen vuoden aikana. Käsityöharrastus on lisääntyneen kotoilun myötä koukuttanut uusia harrastajia ja harrastus koetaan rentouttavaksi ja palkitsevaksi. Valtaosalle käsitöitä harrastavista käsityöt ovat tärkeä osa elämää.

Taitoliitto selvitti yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa suomalaisten käsityöharrastusta laajalla Käsitöiden harrastaminen Suomessa -kuluttajakyselyllä lokakuussa 2021. Edellisen kerran vastaava kysely tehtiin 2018.

Jopa 85 % suomalaisista on nyt kiinnostunut oppimaan käsitöitä, kun vuonna 2018 vastaava luku oli 65 %.

Neulominen suosituin käsityömuoto

  • Suomalaisista lähes puolet kertoo tekevänsä käsitöitä, nikkarointia tai rakentelua vähintään muutaman kerran kuukaudessa. Yhä useampi harrastaa käsitöitä, sillä vuonna 2018 vastaava osuus oli 34 %.
  • Korona-aika on lisännyt käsitöiden tekemistä. Vastaajista 2 % on aloittanut käsitöiden tekemisen korona-aikana ja 19 % on tehnyt käsitöitä enemmän kuin ennen koronaa.
  • Neulominen on suosituin käsityön muoto ja sen suosio on kolmen vuoden aikana myös kasvanut niin että nyt 26 % vastaajista sanoo neulovansa viikoittain, kun vastaava luku 2018 oli 22 %.
  • Suomalaisista joka kolmas on antanut viime vuoden aikana itse tekemiä käsitöitä lahjaksi. Hieman useampi suunnittelee antavansa itse tekemiään käsitöitä lahjaksi tulevana vuonna. 
  • Suomalaisista 30 % kertoo käyttäneensä yli 100 euroa käsityömateriaaleihin ja työvälineisiin viime vuoden aikana, mikä on suurempi osuus kuin vuonna 2018. Käsityömateriaaleihin ja työvälineisiin on käytetty huomattavasti enemmän rahaa kuin vuonna 2018, sillä nyt keskimääräinen vuosiostos on yli 200 euroa, kun aiemmin vuodessa oli käytetty käsityömateriaaleihin ja työvälineisiin alle sata euroa. Käsityön aktiiviharrastajien keskuudessa käytetty rahamäärä oli hieman laskenut vuodesta 2018 ja tämä saattaa selittyä vähentyneillä tapahtumilla ja messujen peruutumisella.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset ja käsityön aktiiviharrastajat, jotka tavoitettiin laajalla jakelulla käsityöteemaisissa ryhmissä sosiaalisessa mediassa. Kysely toteutettiin sähköisesti Taloustutkimuksen valtakunnallisessa Internet-paneelissa ja tilaajan verkostojen kautta. Paneelin kautta kyselyyn vastasi 1 111 henkilöä. Paneeliaineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän, sukupuolen ja suuralueen mukaan. Taitoliiton verkostojen kautta lähetetyn kyselylinkin kautta saatiin 4 387 vastausta, ja nämä vastaajat on tuloksissa luokiteltu ryhmäksi ”käsityön aktiiviharrastajat”. Suomalaisiin yleistetyissä tuloksissa otanta kuvaa ja jakauma vastaa aikuisen yleisön keskivertoa Suomessa.

Vuoden 2022 käsityötekniikka on värjäys luonnonväreillä

Taitoliitto nimeää vuosittain ajankohtaisen vuoden käsityötekniikan. Tänä päivänä merkittävä syy kotivärjäykseen luonnon väriaineilla on kokonaisvaltaisen luontoelämyksen liittäminen käsityöharrastukseen sekä halu vähentää omien tekstiilien kemikaalikuormaa. Vuoden käsityötekniikan valinnalla Taitoliitto haluaa osaltaan herättää keskustelua tekstiilien ja materiaalien vastuullisuudesta ja niiden ympäristövaikutuksista. Teema jatkaa siten luontevasti vuoden 2021 käsityötekniikkaa, joka on ollut parsiminen ja paikkaus. Luonto tarjoaa kotivärjärille laajan aarreaitan erilaisia innostavia kokeilumahdollisuuksia. 

Lähde ja lisätiedot: Taitoliitto / Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje