Miten päästä irti sokerikoukusta? 10 helppoa ohjetta!


Tätä postausta minulta on toivottu todella paljon, eikä ihme, sillä sokerikoukusta kärsii todella moni. Sokeri saattaa olla monelle kuin alkoholistille alkoholi, sitä on saatava aina lisää ja näin siitä voi tulla todellinen ongelma.

Sokerin syöminen ei rajoitu kaikilla pelkkään herkutteluun vaan oikea ruoka korvataan usein karkeilla, suklaapatukoilla tai korvapuusteilla. Itseä usein myös huijataan syömällä terveellinen lounas, joten illalla annetaan itselle lupa herkutella. Sokerin haitoista kannattaa kuitenkin olla tietoinen.

Sokeri aiheuttaa mm. verensokerin rajua heilahtelua mikä aiheuttaa väsymystä ja mielialojen vaihtelua. Sokeri myös rasvoittaa maksaa, saa aikaan vatsavaivoja ja aiheuttaa matala-asteista tulehdusta kehossa, jolloin solut tulehtuvat, rappeutuvat ja vanhenevat ennen aikojaan.

Sokeri on ihon yksi pahin vihollinen, sillä se tuhoaa kollageenia eli vanhentaa ihoa. Sokeri vahingoittaa myös hampaita. Lisäksi sokeri voi haitata elimistön aineenvaihduntaa. Siksi sen runsas nauttiminen aiheuttaa painonnousua. Sokeri voi lisätä riskiä sairastua kroonisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja sydän- ja verisuonitauteihin.

Herkuttelu kannattaa siis syystäkin pitää kohtuullisena. Herkuttelussa ei silloin tällöin ole mitään pahaa, ellei se hallitse sinua. Jos se hallitsee sinua, ei hätää, makean himosta voi onneksi opetella eroon. 

1. Tässäkin asiassa tärkeintä on se sama sääntö, mikä pätee oikeastaan ihan kaikessa mihin ikinä haluatkin ryhtyä tosissasi. Tiedosta ongelma ja tee päätös. Vasta päätös saa sinut toimimaan.

2. Sokerikoukun syy on yleensä verensokerin epätasapaino ja nälkä. Eli laittamalla ruokavalio kuntoon, tilanne yleensä helpottuu. Syö terveellisesti ja monipuolisesti lautasmallin mukaan ja pidä ruokailuvälit kunnossa. Johda sinä omia syömisiä, äläkä anna syömisten johtaa sinua.

3. Tiedosta sokerin useat haitat, se lisää kummasti motivaatiota.

4. Juo vettä. Monesti sokerinhimo voi olla kehon viesti veden puutteesta.

5. Älä säilytä herkkuja kotona, sillä vierasvaroihin on helppo sortua. Hanki sen sijaan terveellisiä herkkuja makeanhimon varalle. Kuten pähkinöitä tai marjoja. Valitse aina sokeriton vaihtoehto ja suosi hyviä hiilihydraatteja. Luovu valkoisesta sokerista kokonaan ja käytä tilalla terveellisempiä makeuttajia kuten kookospalmusokeria, steviaa ja hunajaa.

6. Jos makeanhimo iskee, harrasta liikuntaa, sillä liikunta tuottaa mielihyvähormoneja. 

7. Stressi ja väsymys voi laukaista makeanhimon. Huolehdi riittävästä unesta ja mikäli purat stressiä herkutteluun, keksi tilalle uusia tapoja.

8. Kaksi ensimmäistä viikkoa ilman sokeria voi olla haastavat, kaikki voi ärsyttää ja voi esiintyä päänsärkyä ja jopa vatsaoireita, kun elimistö alkaa sopeutua uuteen normaaliin. Mutta sen jälkeen helpottaa. Huomaat myös, että herkut ei pian edes maistu niin hyvältä mitä ennen. 

9. Toisille totaalilakko sopii parhaiten. Toisille taas totaalilakon sijaan parempi vaihtoehto voi olla yksi herkkupäivä viikossa. Tällöin vältytään siltä, että haluat vain entistä enemmän sitä mikä on kiellettyä. Kokeilemalla huomaat kumpi tapa toimii sinulle parhaiten.

10. Korvaa esim. letut, pannukakut ja leivonnaiset proteiinipannarilla ja hillo tuoreilla marjoilla. Vaihda sokeripitoiset juomat veteen, johon saat makua lisäämällä kurkun viipaleita, limeä tai jäisiä marjoja. Kookosvesi toimii myös hyvin makeannälkään.Korvaa suklaalevy palalla tummaa suklaata. Leffaherkut voi vaihtaa viipaloituihin hedelmiin, vihanneksiin ja marjoihin. Jäätelön voi korvata hedelmäsalaatilla tai maitorahkalla ja hedelmillä. Hedelmissäkin toki on sokeria, mutta luonnollisessa muodossa. Lisäksi hedelmistä saa vitamiineja, hivenaineita, mineraaleja sekä kuituja.

Kun luovut sokerista, saat tilalle monia hyviä muutoksia. Listasin tähän alle muutamia.

– Moni sokerista luopunut kertoo unen laadun parantuneen merkittävästi ja uniongelmien kadonneen jopa kokonaan

– Olet energisempi 

– Mieliala paranee

– Paino putoaa, vaikka et muuttaisi mitään muuta kuin luovut sokerista

– Turvotus häviää

– Selluliiitti vähenee

– Ihon kunto paranee ja ihosta tulee kauniimpi (Jo kuukauden sokerittomuus voi näkyä ihossa, sillä runsas sokerin syönti vanhentaa ihoa)

– Sokeri aiheuttaa matala-asteista tulehdusta kehossa, joten luopumalla sokerista vastustuskyky paranee ja sairastelut vähenee

– Mieliala ei heittele

– Makuaisti paranee 

– Säästät rahaa

Seuraathan minua myös Instagramissa ♥️

SUOSITUIMMAT