MTV: Bilteman työntekijä onnistui kavaltamaan työpaikaltaan 43 000 euroa!


MTV uutisoi vuonna 1978 syntyneen espoolaismiehen saamasta tuomiosta. Mies sai vuoden ja kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä kavalluksesta, tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta, petoksesta ja varkaudesta.

Tuomittu työskenteli Biltemassa vuosien 2014 ja 2015 välisenä aikana. Reilun vuoden aikana hän ehti kavaltaa työnantajaltaan 43 000 euroa. Syyttäjän mukaan summa olisi ollut vieläkin suurempi, yli 100 000 euroa.

Mies oli tehtaillut tekaistuja asiakaspalautuksia ja ottanut mukamas hyvityksinä annetut rahat itselleen. MTV:n hankkimien tietojen mukaan tuomittu oli syyllistynyt varkauteen myös toiseen työpaikkaan liittyen. Vuonna 2018 hän työskenteli Espoon kaupungin tilapalvelussa. Sitä kautta saamillaan avaimilla mies tunkeutui Lintumetsän kouluun ja vei sieltä 3 000 euroa sisältäneet rahalippaat.

Lisäksi samaisessa oikeudenkäynnissä käsiteltiin varastetun kellon ostamiseen liittynyt tapahtumaketju. Myös miehen kolme vuotta nuorempi puoliso sai tuomion. Hän sai tuottamuksellisesta rahanpesusta ja lievästä petoksesta kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, koska hän oli ottanut vastaan kavalluksella hankittuja rahoja. Lisäksi puoliso oli nostanut perusteetta tukia Kelalta.

SUOSITUIMMAT