MTV: Eila menetti kaikki eläkesäästönsä yhden virheen vuoksi


MTV kertoo eteläsuomalaisen Eilan järkyttävästä tilanteesta. Hän menetti kymmenien tuhansien eurojen eläkesäästönsä huijareille. Eila on joutunut hakemaan apua sosiaalitoimistosta ja muun muassa myymään pihakalusteensa, jotta pystyisi maksamaan laskunsa. Talokin on mennä alta. Eila ei esiinny MTV:n jutussa oikealla nimellä asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Hän menetti rahansa päädyttyään huijaussivustolle, joka muistutti Osuuspankin nettipankkia.

– Siellä kerrottiin, että verkkopankkisivut ovat uudistuneet. Ne näyttivät pikkaisen erilaisilta, mutta ihan normaalisti tuli mahdollisuus kirjautua sisään, ja siinä vaiheessa sain vielä puhelimeen varmistusviestin, Eila kuvailee MTV:lle.

Seuraavana päivänä pankista soitettiin ja tiedusteltiin, oliko hän tehnyt kaksi suurta rahasiirtoa Italiaan. Osuuspankki yritti tehdä maksuista maksupalautuspyynnöt vastaanottajan pankkiin, mutta rahoja ei onnistuttu saamaan takaisin.

Eila on luonnollisesti äärimmäisen järkyttynyt asiasta. Lisäksi hän kokee, että pankki ei ole toiminut tilanteessa riittävän avuliaasti. Eila olisi esimerkiksi toivonut, että häntä olisi neuvottu hakeutumaan kriisiapuun. Vinkki oli tullut vasta ystävältä.

MTV on ottanut yhteyttä OP Ryhmään.

– Turvallisin tapa verkkopankkiasiointiin on pankin oma mobiiliapplikaatio tai jos käyttää verkkoselaimella verkkopankkia, tulisi itse syöttää pankin sivuston osoite tai käyttää omia selaimen kirjanmerkkejä. Eli ei koskaan linkkien kautta mentäisi verkkopankkiin, väärinkäytösten hallinnan yksikön päällikkö Kim Sirén korostaa.

Lisäksi hän pahoittelee Eilan kokemaa mielipahaa.

Lue eteläsuomalaisen naisen koko järkyttävä tarina MTV:n sivuilta.

SUOSITUIMMAT