IS: Ruotsin pikkuprinssi Julian kastettiin – katso kauniit kuvat kuninkaallisista


Iltasanomat on julkaissut kauniita kuvia Ruotsin pikkuprinssi Julianin kastetilaisuuden tunnelmasta. Prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian kolmas lapsi syntyi 26. maaliskuuta. Pienokaisen koko nimi on Julian Herbert Folke ja hänen arvonimensä on Hallandin herttua.

Kastetilaisuuteen osallistuivat luonnollisesti muun muassa kruununprinsessa Victoria ja prinsessa Madeleine perheineen sekä isovanhemmat kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia.

Kastepaikalla nähtiin myös ikävä välikohtaus. Juuri ennen tilaisuuden alkua kaksi vartijaa pyörtyi kirkon edustalla.

– On melko yleistä, että tällaisia ​​asioita tapahtuu. Sen saattaa aiheuttaa esimerkiksi jännitys, kuumuus tai huonosti nukuttu yö. He ovat juoneet vettä ja syöneet. He saavat itse päättää, jatkavatko päiväänsä tilaisuuden loppuun, puolustusvoimien edustaja kertoi Iltasanomien käännöksen mukaan Expressenille.

Katso kuvat täältä.

SUOSITUIMMAT

Seiska: Niko Ranta-aho pahoinpiteli Sofia Belórfin – oikeudenkäynti peruttiin

Katiska-vyyhdeistä pitkän vankeustuomion saanut Niko Ranta-aho sai samalla myös tuomion silloisen avopuolisonsa Sofia Belórfin vuonna 2019 Espanjassa tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Poliisi aloittaa tehostetun valvonnan näissä paikoissa

Poliisi tiedottaa aloittavansa tehovalvontajakson, joka kestää valtakunnallisesti 21. elokuuta asti. Koko Suomen kattava tehostettu valvonta käynnistyy koulujen alkamisen myötä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

IS: 12 vuotta raittiina ollut Redrama retkahti juuri ennen elämäkertakirjansa selviytymistarinan julkaisua – kirjoittaja katkaisi välit

Räppäri ja vuosien ajan Nelosen The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana toiminut Lasse "Redrama" Mellberg, 44, myöntää Ilta-Sanomille retkahtaneensa päihteisiin oltuaan raittiina...

HS: Jari Tervo paljastaa Vesa-Matti Loirin saaman lohduttoman diagnoosin – päätti valita luonnollisen kuoleman

Keskiviikkona kuolleesta viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirista, 77, vuonna 2019 julkaistun Loiri-elämäkertakirjan kirjoittanut Jari Tervo paljastaa Helsingin Sanomien artikkelissaan, miten Loiri sai tietää kohtalokkaiksi...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje