MTV: Oululainen toimitusjohtaja sai tuomion kasiluokkalaisen pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – väitti seurustelusuhteeksi!


MTV uutisoi Oulun käräjäoikeuden torstaina langettamasta tuomiosta. Vuonna 1986 syntynyt Antti Johannes Krekilä sai kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrille vahingonkorvausta 12 500 euroa.

Tuomittu on oululainen siivousalan yrittäjä. Teot tapahtuivat neljä vuotta sitten. Mies oli tavannut seuranhakupalvelussa 14-vuotiaan pojan. Hän oli houkutellut uhrin luokseen ja ollut tämän kanssa kahdesti sukupuoliyhteydessä. Kolmas kerta jäi yritykseksi, kun pojan isovanhempi oli huomannut tämän menevän tuomitun autoon. Isovanhempi oli lähtenyt ajamaan autoa takaa.

MTV:n hankkimien tietojen mukaan tuomittu yritti selittää tekojaan muun muassa sillä, että uhri olisi ollut aloitteellinen seksuaalisessa kanssakäymissä. Hän väitti myös, että heidän suhteensa oli ”oikea kiintymyssuhde”. Tuomittu kertoi uhrin sanoneen iäkseen 15 vuotta. Tekojen aikaan 30-vuotiaan miehen mielestä heidän välillään ei ollut merkittävää eroa iässä tai ruumiillisessa kypsyydessä.

Oikeus totesi, ettei kyseessä voi katsoa olleen seurustelusuhde. Esimerkiksi uhrin lähettämillä viesteillä ei ole merkitystä asiassa, sillä vastuu on aina aikuisella. Tuomittu myös pyysi, että vankeus olisi tuomittu ehdollisena hänen yrittäjyytensä vuoksi. Tähänkään oikeus ei myöntynyt.

Samassa oikeudenkäynnissä Antti Johannes Krekilä tuomittiin toisestakin rikoksesta. Hän oli saanut 11-vuotiaan lapsen riisuutumaan Skype-puhelun aikana. Tästä teosta hän sai kuusi kuukautta ehdollista. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, sillä niistä voi valittaa hovioikeuteen.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

IS: Bess kommentoi ikäeroa tanskalaiseen Danny-kumppaniinsa

Laulaja Bess, 30, ja tanskalainen Danny Baertelsen, ovat seurustelleet kesästä 2020 asti. He tapasivat missikisayrittäjä Sunneva Sjögrenin häissä. Yli...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje