Muistatko vielä Kauniiden ja rohkeiden Carolinen? Tältä hän näyttää nyt!


Voi niitä kultaisia aikoja, kun Kauniit ja rohkeat rantautui Suomeen vuonna 1992. Silloin ei ollut vielä netissä katsottavista ohjelmista tietoakaan. Niinpä päivittäin esitettävä sarja oli todellista luksusta viihteennälkäiselle kansalle. Moni ei sitä tänä päivänä uskoisi, mutta Kaunareita seurasi yli miljoona suomalaista. Katsojia oli aina teini-ikäisistä eläkeläisiin.

Se aito ja alkuperäinen Ridgen elämän nainen oli Caroline Spencer. Satumaisen kaunis nainen hurmasi katsojat aikana, jolloin erilaisia poseerauskuvia ei ollut netti pullollaan. Carolinea näytteli Joanna Johnson, joka nähtiin sarjassa myös Carolinen kaksoissiskona Karenina kahteen eri otteeseen.

Kauniiden ja rohkeiden jälkeen Johnson on keskittynyt toimimaan kameroiden takana käsikirjoittajana ja tuottajana. Hänen tuotoksiinsa kuuluu muun muassa Hope & Faith -sarja. Viimeisimpänä Johnson on tuottanut Love in the Time of Corona -sarjan Freeformille.

Alla tuore kuva 59-vuotiaasta ikinuoresta kaunottaresta. Johnson ei tunnu muuttuneen Kaunareiden ajoista ollenkaan.

SUOSITUIMMAT

Tältä Dannyn Helmin laulu oikeasti kuulostaa – katso video ennen poistamista!

Myös Dannyn Helmi-ystävä astui eilen lavalle konkarilaulajan päätöskonsertissa Helsingin Kulttuuritalolla. Helmi esiintyi Dannyn keikalla jo syksyllä, mutta tuolloin...

IL: Ystävä kertoo, miten Loirin miljoonat hupenivat

Alkuviikosta useat mediat kertoivat elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin testamentista. Viihdetaiteilijan jälkeensä jättämä maallinen omaisuus on yllättävän pieni, kun ottaa huomioon kansan rakastaman...

Syksyn sävel -voittaja lohduttomana Hymylle: ”Kuolen pian”

Kaksinkertainen Syksyn sävel -voittaja Kyösti Roth, 69, on kertonut Hymylle traagisesta tilanteestaan. – Minulla on paha keuhkoahtauma, joten en...

IL: Anna Hanskin ja Aku-puolison 12v suhde on ohi

Anna Hanski, 52, kertoo Iltalehden haastattelussa eronneensa avopuolisostaan Aku Nyyssösestä. Pariskunta ehti pitää yhtä 12 vuoden ajan. - Olen...

Amadeus Lundberg joutui pitkälle sairauslomalle – koko kiertue peruttu!

Tangokuningas Amadeus Lundberg teki tällä viikolla ilmoituksen, joka sai laulajan fanit huolestumaan. Lundberg kertoo olevansa koko loppuvuoden sairauslomalla. Näin ollen hänen joulukonserttikiertueensa...

Kolmivuotiaan käsi irtosi – lääkärien ihmeteko hämmentää, kuvalinkki ei ole herkille!

Kolmivuotiaan pojan onnettomuus on osoitus siitä kuinka paljon ihmiskunnan tulisi olla kiitollinen ja osoittaa suurta kunnioitusta lääketieteelle ja lääkäreille.

Keskisen kyläkaupassa ja S-kaupoissa myyty tuote vedetty myynnistä

Ruokavirasto on ilmoittanut Keskisen kyläkaupassa ja S-ryhmän kaupoissa myydyn tuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on Gluteeniton hieno tattarijauho, jota on myyty...

Seiska: Johanna Tukiainen joutui pahoinpitelyn uhriksi

Seiska uutisoi Ruotsissa Attundan käräjäoikeudessa annetusta tuomiosta. Johanna Tukiaisen on-off-miesystävä Veijo Lallin todettiin syyllistyneen Johannan pahoinpitelyyn sekä vahingontekoon. Lalli,...

Seiskan toimittaja penkoi Benjamin Peltosen roskista – näin kävi

No nyt on toteutettu Helsingissä niin mielenkiintoinen työkeikka, että siitä on aivan pakko kertoa. Tapaus on mielenkiintoinen kahdestakin syystä.

Johanna Tukiaiselta hämmentävä ulostulo intiimiasioista: ”Jos sinulla ei ole varaa…”

Johanna Tukiainen on tehnyt sangen hämmentävän julkaisun Facebookissa. Lapsen silloisen avopuolisonsa kanssa saanut Johanna nimittäin kertoo, ettei hän aio enää harrastaa seksiä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje