Näin suomalaisille esiteltiin uutta ja kehittynyttä tekniikkaa, kun värilähetykset alkoivat Suomessa


Tartu Ridgen tarjoukseen!

Tuplaamme ensitalletuksesi aina 100 euroon asti!



Oi niitä aikoja!

Täytyy olla kertynyt jo jonkin verran elämänkokemusta muistaakseen ajan, kun väritelevisio oli vasta tulossa Suomeen.

Ylen Elävä arkisto on julkaissut videon neuvonnallisesta väri-tv-illan televisiolähetyksestä, jossa muun muassa Heikki Kahila ja Teija Sopanen kertoivat kansalaisille väritelevisiosta.

Nykykatsojille Kahilan esittely uudesta tekniikasta voi kuulostaa varsin hauskalta. Hän esimerkiksi sanoo ohjelmassa näin: ”Nykyinen vastaanotintekniikka on jo niin kehittynyttä, ettei väriperheessä tarvita erillistä mustavalkovastaanotinta. Yksi kone riittää!”

Yleisradion ensimmäinen suora värilähetys tapahtui vuonna 1967 ja 1970-luvun alussa Suomessa oli vasta noin 3 000 värivastaanotinta. Tuolloin Yle lähetti viikossa 8-10 tuntia värillistä tv-ohjelmaa, joka oli pääosin tuotettu ulkomailla.

Alla nostalginen ja nykysilmin katsottuna monilta osin hauskakin tv-ohjelma! Epäilevät kansalaiset esimerkiksi kyselivät uudesta tekniikasta, että tarvittiinko talon katolle erillinen värillinen antenni väriohjelmien katselua varten.


VIRAALI-VIDEOITA



SUOSITUIMMAT

Renne Korppilasta eronneen Iida Ketolan jättiyllätys – muuttaa maalle

Iida Ketola kertoo ostaneensa talon maalta. Tilalle naisen seuraksi muuttaa kesäkuussa myös kolme lammasta sekä kanoja. Kampaajana työskentelevä Iida...

Menikö nyt oikein? Moottori rikki katsastuksessa – omistaja jäi korvauksetta

Katsastustasemalta korvauksia vaatinut auton omistaja jäi vaille korvauksia, vaikka hänen autonsa moottori vaurioitui päästömittauksen aikana. Iltalehti kertoo Oulun seudulla...

Stefan Thermanin oudot autokuviot: Luksusautoa ei saisi käyttää yksityisautoiluun

Stefan Thermanin autokauppoihin liittyy erikoisia yksityiskohtia. Seiska uutisoi viime viikolla liikemies Stefan Thermanin, 33, kohentuneesta taloustilanteesta. Helmikuussa toteutuneiden miljoonakauppojen...

Aussipariskunta teki koirista vegaaneja – surulliset seuraukset

Australialainen pariskunta syötti koirilleen pelkkää vegaanista ruokaa. Australialainen pariskunta asetettiin kolmen vuoden eläintenpitokieltoon sen jälkeen, kun he riuduttivat koiranpentunsa...

MTV: TikTok-käyttäjä ei tiennyt, minkä kanssa pelleili

Mies kuvasi videolle, kuinka hän kosketteli rannalta löytämäänsä outoa otusta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vaarallinen portugalinsotalaiva. Aika ajoin...

Valtteri Bottas jakoi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – ”Etkö anna hänenkään…”

Valtteri Bottas jakoi kuvan rakkaansa Tiffany Cromwellin kanssa pariskunnan yhteiseltä pyöräilylenkiltä. Formulakuljettaja Valtteri Bottas ja hänen naisystävänsä, australialainen pyöräilijä...

Viisi myyttiä kotimaisista herkkusienistä

Tällä viikolla vietetään sieniviikkoa. Kotimaiset herkkusienet ovat ihanan helppoa arkiruokaa. Käyttövalmiit kotimaiset herkkusienet sopivat moniin ruokiin ja maistuvat...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje