New year, same me


Vuosi 2020 on jäänyt taakse ja varmasti me jokainen olemme toivoa täynnä, jotta vuosi 2021 kohtelisi meitä paremmin.

Kaikessa kamaluudessaan viime vuosi kuitenkin opetti itselleni paljon. Tiedostan olevani suorittajaluonne ja aikaisemmin olen tuntenut olevani elossa vain kiireen, stressin ja paineen alla. Pandemian myötä oli kuitenkin pakko pysähtyä ja vasta pysähtyminen opetti minulle sen, ettei elämän kuulu olla jatkuvaa suorittamista. En kiellä etteikö aluksi olisi ollut vaikeaa ottaa iisimmin, kun on tottunut siihen, että aina on ns. Monta rautaa tulessa. Uskon, että moni oli pandemian alkaessa sairastunut vauhtisokeuteen eikä ymmärtänyt millaisessa oravanpyörässä tämä maailma pyöri.
Toki vähemmälläkin olisi varmasti ymmärretty…

Pienen harjoittelun tuloksena olen oppinut nauttimaan myös kiireettömyydestä. Esimerkiksi hitaat aamupalat olivat ennen vain pyhäpäivien nautinto. Nykyään ne on arjen luksusta mistä en enää tingi.

Noudatan omaa Fit With Henna Home-valmennusta, sillä se tuntuu juuri nyt todella hyvältä. Syön valmennuksen mukaisesti, sillä kehoni voi tällöin parhaiten. Ruokavalio on itselleni isoin osa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja siksi haluan syödä monipuolisesti, mutta kevyesti. Liikuntaa harrastan nykyään kehoani kuunnellen enkä kalenteria tuijottaen. Liikunta on minulle nykyään puhdas nautinto eikä vain suoritus kuten ennen.

Työskentelen edelleen ryhmäliikuntaohjaajana Elixialla Tampereen Linnainmaalla. Rakastan sitä, että voin kannustaa ja motivoida myös muut liikkumaan, sillä liikunta lisää luonnollisesti ihmisen hyvinvointia ja sillä on suuri vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joka heijastuu myös lähipiiriimme.

Teinkö uudenvuodenlupauksia? Varsinaisesti en.

Pyrin kuitenkin kehittämään itseäni aina läpi vuoden ja olemaan aina hiukan parempi versio itsestäni. Viime vuosi opetti armollisuutta itseä kohtaan ja sitä toivon myös muille.

Mun vinkki onkin, että sen sijaan, että tekisit perinteisen listan lupauksista, tee seuraava lista:

– Sano rakkaimmillesi joka päivä kuinka tärkeitä he ovat
– Lopeta pahan puhuminen muista
– Hymyile tuntemattomille
– Muista sanat Kiitos ja Anteeksi
– Jos saat mahdollisuuden tehdä hyvän teon, tee se
– Vähennä älylaitteiden käyttöä ja lisää läsnäoloa
– Älä kiellä itseltäsi mitään, vaan päätä tehdä parempia valintoja
– Muista levätä tarpeeksi
– Muista hemmotella itseäsi säännöllisesti
– Kerro peilikuvallesi, että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
– Muista, että vaikka kaikki päivät ei olisi aina hyviä, jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää.

Nähtäväksi jää, tehdäänkö tänä vuonna ysäriartistien kanssa keikkoja vai peruuntuuko tämänkin vuoden keikat. Suomen luonnollisesti kaunein kilpailu tulee jälleen, siitä tulossa lisää seuraavassa postauksessa. Instagramissa pääset myös seuraamaan mun kuulumisia sekä prokkiksia! Uusi vuosi, sama minä.

Toivotan kaikille ihanaa alkanutta vuotta ja paljon terveyttä ja rakkautta! <3

Kuvat Feminavenustas Photography

Alusasu Lumingerie.fi

SUOSITUIMMAT