Huippusuositun toimintapelin Euroopan mestaruus ratkotaan tänä viikonloppuna – potissa 100 000 dollaria


Ubisoftin Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -verkkopelin eurooppalaisen liigan jännittävä loppukilpailu tapahtuu tänä viikonloppuna 15.-17. tammikuuta 2021. Yläpuolella turnauksen esittelyvideo.

Turvallisuussyistä turnaus toteutetaan tällä kertaa verkkotapahtumana. Eurooppa-finaalien myötä vuoden 2020 liigapelit tulevat päätökseen ja kilpailun voittaja julkistetaan Euroopan mestariksi.

Kilpailu on jaettu kahteen eri luokkaan. Neljä parhaiten menestynyttä joukkuetta kilpailevat Euroopan mestaruudesta. Näiden lisäksi alemmassa haastajaluokassa kilpaillaan European Challenger Leaguen voitosta, jonka voittaja pääsee seuraavalla kaudella mukaan kisaamaan mestaruusluokkaan.

Eurooppa-liigan semifinaalit ja kolmannen sijan ottelut ratkaistaan paras kolmesta pelistä -periaatteella. Sen sijaan Eurooppa-liigan ja Challenger-liigan päätösottelut sekä liigojen välinen karsintaottelu pelataan paras viidestä pelistä -periaatteella.

Perjantaina 15. tammikuuta on vuorossa Euroopan-liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros, jossa toisiaan vastassa ovat BDS ja Natus Vincere. Challenger-liigan päätösottelussa toisensa kohtaavat Cowana Gaming ja MNM.

Lauantaina 16. tammikuuta pelataan Euroopan-liigan pudotuspelien toinen kierros, jolloin vuorossa ovat G2 Esports ja Virtus.pro. Liigojen välisessä karsintaottelussa toisensa kohtaavat Rogue ja Challenger-liigan päätösottelun hävinnyt joukkue.

Kisat huipentuvat sunnuntaina 17. tammikuuta pelattaviin pronssi- ja kultaotteluihin. Ensimmäisenä vuorossa on pronssiottelu, jossa toisensa kohtaavat semifinaaleissa hävinneet joukkueet. Sen jälkeen vuorossa on liigan kultaottelu, jossa toisistaan mittaa ottavat semifinaalien voittajajoukkueet.

Pelitapahtumat alkavat jokaisena päivänä kello 16.00 Suomen-aikaa.

Mestaruustittelin lisäksi luvassa on yhteensä sadan tuhannen Yhdysvaltain dollarin palkintopotti, joka jaetaan kisaavien joukkueiden kesken. Lisätietoja kisatapahtumasta löytyy turnauksen verkkosivulta.

Koko pelitapahtuma on katsottavissa sekä Rainbow Six: Siegen Twitch-kanavalla että pelin YouTube-kanavalla.

Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege

Moninpelivetoisella Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -toimintapelillä on maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Samalla pelin suosio elektronisen urheilun saralla on kasvanut kovaa vauhtia. Taktisen ja toimintapitoisen erikoisryhmätoiminnan ykkösnimi vie pelaajansa jännittävän ja kiihkeätunnelmaisen toiminnan maailmaan, jossa lainvalvojat ja ammattirikolliset ottavat yhteen toistensa kanssa. Rainbow Six -pelisarja ei kuitenkaan edusta suoraviivaista räiskimistä, vaan rakentuu tarkkaan laadittujen strategioiden ja taktisten toimintamallien varaan. Poliisin ja armeijan erikoisryhmistä tutut erikoisvälineet, kuten erilaiset räjähteet, kranaatit, suojakilvet ja monet muut apuvälineet ovat yhtä tärkeässä osassa kuin vaativaan voimankäyttöön tarkoitetut ampuma- ja lähitaisteluaseet. Tom Clancy’s Rainbow Six Siege onkin yhdistelmä sekä kiivasta räiskintää, vaarallisia lähitaistelutilanteita että taktista osaamista ja strategista pohdintaa. Yksinpelin lisäksi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege tarjoaa monipuoliset moninpelitilat, joissa pelaajat voivat toimia ryhmissä toisiaan vastaan. Peli soveltuukin erinomaisesti myös elektronisen urheilun temmellyskentäksi.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje