NHL-kierroksen kuumin suomalaisnimi on tässä – 7. ottelu, jatkoaika ja kolme maalia – Joel Kiviranta


Dallas Starsin kokoonpanoon nostettu Joel Kiviranta pelasi vasta pudotuspelien kolmannen ottelunsa. 24-vuotiaan vantaalaisen mieletön superilta huipentui ottelusarjan ratkaisumaaliin Colorado Avalanchea vastaan.

Colorado Avalanche johti ottelua kolmeen otteeseen, mutta kaksi edellistä kamppailua hävinnyt Dallas tuli joka kerta tasoihin. Eniten kirpaisi taatusti 3. erässä vain alle neljä minuuttia ennen erän loppua tulleen johdon menettäminen, jonka Kiviranta kuittasi kymmenessä sekunnissa. Maalin syöttäjinä toimivat Roope Hintz ja Miro Heiskanen. Heiskaselle piste oli jo 21. pudotuspeleissä, saldon ollessa nyt 5+16=21.

Mikko Rantanen kartutti saldoaan yhdellä syöttöpisteellä, mutta Coloradon ykköstähti Nathan MacKinnonin ruuti oli ratkaisuottelussa märkää, eikä pisteitä kertynyt. Joukkueen muut pelaajat kuitenkin vastasivat huutoon. Aikaisemmissa otteluissa Avs oli suurelta osin MacKinnonin ketjun tehojen varassa.

Alla Joel Kivirannan tunteikas haastattelu ottelun jälkeen. Käännös kuvan alla.

– En tiedä mistä aloittaisin. Tämä on varmasti ollut aikamoinen päivä sinulle. Teit kolme maalia, teit ratkaisumaalin jatkoajalla seitsemännessä kamppailussa. Mitkä fiilikset sinulla on, kysyy haastattelija.

– Aika uskomattomat. Tämä on hetki, josta unelmoit, kun olet pikkupoika. Pelasin tänään ensimmäisen ´seiskapelini´ enkä tiennyt mitä odottaa. Se oli vain yksi jääkiekko-ottelu minulle, vastaa Kiviranta.

– Voittomaalissa näytit luistelevan pois maalilta löytääksesi lisää tilaa. Oliko näin, kuuluu jatkokysymys.

– Kyllä. He tavallaan hukkasivat minut ja oli epäselvää, kuka puolustaisi minua. Löysin vapaan paikan ja sain loistavan syötön, kertoo Kiviranta.

– Mitä mieltä olet joukkueesi etenemisestä konferenssifinaaleihin?

– Se on tietysti upea juttu. Olen elänyt ´kuplassa´jonkin aikaa ja tämä oli vasta kolmas pelini. Toivon, että saan jatkossa lisää peliaikaa, päättää Kiviranta.

– Eiköhän näin tule tapahtumaan, vastaa haastattelija.

Ottelun parhaat palat artikkelin alussa olevalla videolla.

Yön NHL-tulokset ja suomalaiset:

Colorado – Dallas 4-5 ja. (Joel Kiviranta DAL 3+0, Miro Heiskanen DAL 0+2, Roope Hintz DAL 0+1, Mikko Rantanen COL 0+1), Dallas jatkoon voitoin 4-3.

Vegas – Vancouver 3-0, Vegas jatkoon voitoin 4-3.

SUOSITUIMMAT