Olavi Uusivirta julkaisi Lauantain toivotut -albumin, joka on täynnä suomalaisia kestohittejä


Uuden Lauantain toivotut -levyn kappaleversiot kuultiin ensimmäistä kertaa Olavi Uusivirran ja hänen yhtyeensä esittäminä Ylen Olohuone-ohjelmassa. Erityislaatuinen keikka saavutti suuren suosion. Albumi on myös kunnianosoitus Uusivirran musiikillisille esikuville.

Kuuntele yläpuolelta Uusivirran versio Gösta Sundqvistin kappaleesta ”Rin Tin Tin”.

– Opin soittamaan ja laulamaan Laajasalon Stansvikin juhannustulilla 90-luvun lopulla. Omaa materiaalia ei juuri ollut, niinpä lauloin muiden lauluja. Istuimme Jiri-serkun kanssa nuotion ääressä Landolat kainalossa, kunnes kaikki laulut oli laulettu. Siltä ainakin tuntui. Karjalaiset, Eput, Juicet, Hectorit, Leevit, Baddingit — niistä oli ikimuistoisimmat pikkutunnit tehty. Muutamaa vuotta myöhemmin uskaltauduin kirjoittamaan pari omaakin biisiä, ja sillä tiellä ollaan, Olavi Uusivirta kertoo.

– Kun Yleltä aprillipäivän tienoilla soitettiin ja kysyttiin keikalle Olohuone-ohjelmaan, muistin nämä päättymättömät nuotioillat. Tuntui, että jotain sellaista me nyt tarvitsisimme. Jotain lämmintä minkä äärelle kokoontua. Ehdotin, että ”normaalin” keikan sijaan esittäisimme toivekonsertin, jossa meiltä saisi toivoa mitä tahansa suomenkielistä ikivihreää. Liekö aprillipäivän läheisyys vaikuttanut siihen, että tähän hulluun ideaan tartuttiin muitta mutkitta puolin ja toisin. Toiveita tuli miltei 2000, ja niistä me valitsimme 17 esitettäväksi suorassa lähetyksessä — ilman harjoituksia! Tuon puolitoistatuntisen aikana tunsin sisimmässäni 13-vuotiaan pelimanninalun pakahtunutta riemua siitä, että saan soittaa suosikkibiisejäni — ja joku vielä kuunteleekin! Sama into tihkuu läpi koko bändistä, joka tuntuu tahti tahdin perään soittavan — Karjalais-Jukan sanoin — ”kuin viimeistä keikkaa”. Tuon huhtikuisen lauantai-illan taika on nyt paketoitu äänilevyksi, jota tästedes on ilo kutsua nimellä Lauantain toivotut! Uusivirta summaa.

Lauantain toivotut:

A-puoli
1. Doris
2. Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset
3. Musta aurinko laskee
4. Lähtisitkö
5. Rin Tin Tin
6. Kultaa hiuksissa
7. Rakastajat
8. Valot

B-puoli
1. Paratiisi
2. On kesäyö
3. Yhtenä iltana
4. Vihreät niityt
5. Leijat
6. Kotkan poikii ilman siipii
7. Väliaikainen-Rempallaan-Säkkijärvenpolkka
8. Jokainen ihminen on laulun arvoinen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT