Oletko hankkimassa koiraa? Huomioi nämä seikat rodun valinnassa


Tartu Ridgen tarjoukseen!

Tuplaamme ensitalletuksesi aina 100 euroon asti!



Jos olet viime perjantaina juhlitun Koiranpäivän innoittamana hankkimassa perheeseesi karvaista kaveria, kannattaa taustatyö tehdä huolellisesti. Koiran hankinnassa ja rodun valinnassa on suositeltavaa huomioida monia seikkoja aina luonnekysymyksistä kokoon ja haukkuherkkyyteen. Rodulla voi myös olla yllättäviä vaikutuksia lemmikin terveyteen ja siten valinta voi käydä ajateltua kalliimmaksi kukkarolle.

Koira on tunnetusti ihmisen paras ystävä, mutta mistä voi tietää, millainen koira sopii juuri omaan perheeseen? Erilaisiin koirarotuihin kannattaakin tutustua huolella ennakkoon ja selvittää, millaisia ominaispiirteitä tulevalla perheenjäsenellä mahdollisesti on. Esimerkiksi koiran koko, energisyys, luonne ja liikunnan tarve ovat tekijöitä, joita kannattaa pohtia, kun olet hankkimassa lemmikkiä.

– Kaikki koirat kokoon katsomatta tarvitsevat liikuntaa päivittäin vähintään tunnin verran. Terrierit ja yli 20-kiloiset rodut vaativat liikuntaa seurakoiria enemmän. Jos esimerkiksi oma fyysinen kunto ei ole hyvä, kovin suuri tai voimakas koira ei välttämättä ole sopiva valinta sinulle, kuvailee LähiTapiolan LemmikkiHelpin etäeläinlääkäri Eva Kaisti.

Yhteiselo sujuu, kun koulutus on kunnossa

Asutko kerrostalossa? Siinä tapauksessa suositeltavaa on kiinnittää huomio rodun vahtiviettiin ja haukkuherkkyyteen. Haukkuherkkiä rotuja ovat muun muassa kääpiöpinseri, kääpiösnautseri ja monet pienet terrierit. Naapurit kiittävät, kun valitset rodun, joka ei ole kaikista haukkuherkin.

Ensikertalaisen puolestaan kannattaa kiinnittää huomio rotuihin, joita on helppo kouluttaa. Esimerkiksi rottweiler ja amerikanbulldoggi vaativat määrätietoisen luonteensa vuoksi omistajaltaan auktoriteettia, kun taas eksoottinen shiba inu tai omistautunut rhodesiankoira ahdistuvat ja menevät lukkoon liian dominoivasta kasvatuksesta.

– Kaiken kaikkiaan sanoisin, että oli rotuvalinta mikä hyvänsä, tärkeintä on ystävällinen mutta johdonmukainen ja jämäkkä kasvatus. Jos sinun ja koirasi yhteiselämässä on haasteita, kannattaa ehdottomasti hakea apua kasvatukseen. Näin elo koirakaverin kanssa sujuu parhaiten, kuvailee Kaisti.  

Terveyshuolet voivat käydä kalliiksi kukkarolle

Koiran rotu ja perimä vaikuttavat merkittävästi myös koiran terveyteen. Sekarotuisuuskaan ei suojaa terveyshaasteilta: myös sekarotuisella koiralla voi olla paljon terveyshaasteita, jos siinä on sairaita rotuja.

– Monet koirien vaivat ovat perinnöllisiä ja juontavat juurensa jalostustoiveisiin. Esimerkiksi koirilla, joiden kasvojen rakennetta on muokattu lyhemmäksi, hengitysteiden ahtaus periytyy vahvasti. Alttius välilevyongelmille taas periytyy koiran selän ollessa pitkä. Muita koirien perinnöllisiä sairauksia ovat esimerkiksi tietyt sydänviat, allergiat ja atopiat sekä lonkkanivelen kasvuhäiriöt, Kaisti kertoo.

Perinnölliset sairaudet voivat tuoda mukanaan myös kalliita kustannuksia ja hoito käydä nopeasti kukkaron päälle. Esimerkiksi chihuahuan polvilumpioleikkaus voi maksaa pari tuhatta euroa ja mäyräkoiran välilevyleikkaukseen saa fysioterapian kanssa helposti uppoamaan kolme tuhatta euroa kertalaakista. Kennelliiton sivuilta voi tutustua eri koirarotujen perinnöllisiin sairauksiin.

– Mahdollisiin kustannuksiin kannattaa varautua ja aloittaa säästäminen jo ennen koiran hankintaa. Pennun hinnan lisäksi on hyvä kerryttää esimerkiksi 1000 euron pesämuna yllättävien käänteiden varalle. Lemmikkivakuutus tuo myös turvaa ja mielenrauhaa, Kaisti muistuttaa.

Asiantuntijan vinkit koirarodun valintaan:

  • Perehdy erilaisiin koirarotuihin ja niiden ominaispiirteisiin huolellisesti. Sekarotuisten koirien kohdalla kannattaa selvittää, mitä rotuja uudessa perheenjäsenessä on, jos se suinkin on mahdollista.
  • Mieti rodun valinnassa omaa elämäntilannettasi ja kokemustasi koirankouluttajana. Pohdi esimerkiksi, kuinka paljon olet valmis liikkumaan ja kuinka jämäkkä kouluttaja olet.
  • Etsi hyvä kasvattaja ja tutustu koiran perimään: millaisia perinnöllisiä sairauksia rodulla mahdollisesti on? Myös koiranpennun vanhemmat on hyvä olla tutkittuina.  
  • Erilaisiin terveyshuoliin ja yllättäviin menoihin kannattaa varautua koirarotuun katsomatta esimerkiksi säästämällä ja hankkimalla koirallesi vakuutus.

Kuvituskuva: Pixabay


JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

VIRAALI-VIDEOITA



SUOSITUIMMAT

Seiska: Eronneella Niklas Hagmanilla oudot asumisjärjestelyt – asunut vuosia hotellissa

Niklas Hagman asuu Seiskan mukaan hotellissa. Entinen NHL-jääkiekkoilija Niklas Hagman ja ex-missi Piritta Hagman erosivat 12 avioliittovuoden jälkeen vuoden...

Valtteri Bottas jakoi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – ”Etkö anna hänenkään…”

Valtteri Bottas jakoi kuvan rakkaansa Tiffany Cromwellin kanssa pariskunnan yhteiseltä pyöräilylenkiltä. Formulakuljettaja Valtteri Bottas ja hänen naisystävänsä, australialainen pyöräilijä...

MTV: TikTok-käyttäjä ei tiennyt, minkä kanssa pelleili

Mies kuvasi videolle, kuinka hän kosketteli rannalta löytämäänsä outoa otusta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vaarallinen portugalinsotalaiva. Aika ajoin...

Renne Korppilasta eronneen Iida Ketolan jättiyllätys – muuttaa maalle

Iida Ketola kertoo ostaneensa talon maalta. Tilalle naisen seuraksi muuttaa kesäkuussa myös kolme lammasta sekä kanoja. Kampaajana työskentelevä Iida...

Seiska: Helena Koivu vaatii Mikko Koivulta jättisummia

Mikko ja Helena Koivun avioeroa puidaan amerikkalaisessa oikeusistuimessa. NHL-miljonääri Mikko Koivu ja hänen vaimonsa Helena Koivu ilmoittivat vuosi sitten...

MTV: Hellekupla poksahtaa pian – säähän täyskäännös jo ehkä viikonloppuna

Suomea on hellinyt viime päivinä kauan odotettu kesäinen lämpö. Taivaalle on kuitenkin pian kerääntymässä synkkiä pilviä. Aina Mustaltamereltä saakka...

Seiska: Heikki Paasonen petti avovaimoaan ja vei kiekkotähden vaimon

Seiskan mukaan suosikkijuontaja Heikki Paasosen, 37, viime viikolla Instagramissa yllättäen ilmoittaman eron taustalta löytyy pettämistä ja kolmiodraama. Paasonen kirjoitti viime...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje