Outo itikkaparvi valloitti Harrin seinän – video


Nelikymppisellä perheenisällä Harrilla oli suuria vaikeuksia heinäkuussa Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla kesämökillä, jossa parveili niin paljon hyttysiä ja paarmoja, että perhe joutui pakkaamaan tavaransa ja palaamaan kotiin.

Kun Harri uskaltautui takaisin mökille, siellä oli ”normaali” määrä verenimijöitä, joiden kanssa pystyi elämään, mutta hämmästyksen aiheet eivät silti loppuneet.

Miehen huomio kiinnittyi heti ensimmäisenä mökki-iltana valtavaan määrään joitakin muita hyönteisiä, jotka parveilivat seinän luona ja terassin katossa.

– En ole ennen nähnyt tuollaisia itikoita. Ihmettelin ensin, että oliko sähkötolpassa jotain vikaa, kun kuului niin outoa ääntä, mutta sehän tuli niistä itikoista! Ne päästivät sellaista outoa surinaa. Niitä oli varmaan miljoonia. Kun menin niiden viereen niin huomasin, että ne räpyttelivät siipiä vaikka olivat seinässä kiinni. Kai nekin sitten viilensi itseään sillä räpyttelyllä, oli nimittäin passelin lämpöiset kelit, Harri nauraa.

TILAA KIRURGISET SUU- JA HENGITYSSUOJAIMET SUORAAN KOTIIN – NYT VAIN 14,90!

Kun Harri lähti seuraavana aamuna kalaan, hän joutui hämmästymään uudelleen, sillä nyt järven pinta oli täynnä näitä samoja itikoita.

Harri ei ole saanut selvitettyä, mistä hyönteisistä oli tällä kertaa kyse, mutta ainakaan ne eivät (onneksi) olleet veren perässä.

Katso Harrin kuvaama video alapuolelta!

KATSO MYÖS: MIKÄ MÄÄRÄ HYTTYSIÄ! HARRIN MÖKKIVIDEO VETÄÄ HILJAISEKSI

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Sairaus on levinnyt aivoihin – Beverly Hills -tähti julkaisi koskettavan videon

Näyttelijä Shannen Doherty, 52, kertoo Instagramissa, että hänen aivoistaan on löytynyt syöpäkasvain. Löydös oli tehty jo tammikuussa, mutta näyttelijä halusi tuoda asian...

Tiina Jylhä kertoi syyn katoamiselleen: ”Pyydän anteeksi kaikilta”

Tiina Jylhä teki torstaina koskettavan ulostulon Instagramissa. Hän toteaa olleensa pitkään monien henkilöiden tavoittamattomissa. Syyksi hän kertoo totaalisen voimattomuuden.- Pyydän anteeksi kaikilta,...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje